Jordanian kristityt rakentavat siltoja | Tampereen hiippakunta

Jordanian kristityt rakentavat siltoja


Vesa Keinonen
Millaista on elää kristittynä vahvan muslimienemmistön maassa? Asiasta tietää paljonkin Samer Azar, joka toimii luterilaisen Hyvän paimenen seurakunnan kirkkoherrana Jordanian pääkaupunki Ammanissa.

Parin sadan jäsenen seurakunta on toiminut nelisenkymmentä vuotta. Pienestä koostaan huolimatta sillä on oma tärkeä roolinsa myös Jordanian eri uskontokuntien välisenä sillanrakentajana.

– Kristittyjen rooliin Lähi-idässä vaikuttaa se, että moni täällä suhtautuu länsimaihin aika skeptisesti. Taustalla on muun muassa Israelin ja palestiinalaisten konflikti sekä Irakin sota, Suomessakin usein vieraillut Azar taustoittaa.

Kristittyjä on Jordanian asukasmäärästä vain muutama prosentti. Kirkkoherran mukaan luterilaisten ja muidenkin kristittyjen elinehto maassa on rakentaa hyviä kumppanuuksia eri toimijoiden suuntaan.

– Politiikka ja ihmiset on myös syytä pitää erillään. On muistettava, että olemme aina tekemisissä juuri ihmisten kanssa.

 

Hyvän paimenen seurakunta toteuttaa myös käytännössä Azarin ajatuksia.

Säännöllisesti lauantaisin seurakunnan ekumeeniseen keskukseen kokoontuu joukko jordanialaisvaikuttajia. Vuonna 2007 avatun keskuksen nimi on Al-Kheimeh, mikä suomeksi tarkoittaa telttaa.

Lauantaitapaaminen kerää yhteen sekä muslimeita että kristittyjä. He tulevat yhteiskunnan eri sektoreilta ja tasoilta. Mukana on edustajia niin hallinnosta, poliisista kuin armeijastakin.

– Ensin kuulemme päivän alustajaa ja sitten käydään keskustelua. Joskus meillä voi olla kirjan julkistaminen tai sitten pidetään viihteellisempi tilaisuus.

Azerin mukaan ekumeenisen keskuksen tapaamiset tarjoavat mainion areenan vapaalle vuoropuhelulle ja ideoiden vaihtamiselle.

– Tällä konseptilla toteutamme omalta osaltamme myös demokratiaa.

Ammanilaiskirkkoherra iloitsee siitä, että luterilainen seurakunta on saavuttanut myös muslimien luottamuksen.

– Huomioimme muutkin. Lähtökohta on se, että olemme samaa kansaa, joka asuu samassa maassa.

Konkreettiset vieraanvaraisuuden osoitukset auttavat rakentamaan luottamusta.

– Esimerkiksi muslimien ramadan-juhlan aikana kutsuimme koolle parisataa ihmistä Ammanin kaupunginjohtajan isännöimään tilaisuuteen. Se sisälsi muun muassa erilaista kulttuuriohjelmaa.

Kirkkoherra Azer näkee erilaisten ihmisten kohtaamisen tärkeänä myös teologiselta kannalta. Evankeliumin sanomaa tulee välittää ihmisille heille merkityksellisellä tavalla.

– Haluammekin tehdä pioneerityötä lähimmäisten kohtaamisessa. Tätähän kirkoilta odotetaan kaikkialla maailmassa: on tultava pois sieltä omasta norsunluutornista ja mentävä ihmisten pariin.
 

Samer Azer mainitsee Jordanian yhteiskunnan olevan varsin vakaan verrattuna moniin muhin alueen valtioihin. Demokratiaa pitää kuitenkin lujittaa jatkuvasti.

– Arvostamme hallitustamme ja monarkiaamme. Mutta emme vielä ole esimerkiksi Suomen kaltainen demokratia, vaan vasta muutosprosessimme alussa. Se voi kestää pitkäänkin, mutta jostakin on aina aloitettava.

Kirkkoherra ei myöskään peittele mahdollisia uhkia. Jordaniassakin toimii ääriliikkeitä. Azer tiedostaa hyvin myös koko Lähi-idän aran tilanteen.

– Me kaikki jordanialaiset kaipaamme turvallisuutta. Emme halua maamme tulevan sellaiseksi kuin Syyria tai Irak.

Samar Azer luottaa vahvasti Jordanian demokraattiseen tulevaisuuteen

– Uskon uudistumiseen. Ja todellinen reformi tapahtuu silloin, kun jokainen tekee sen verran kuin kykenee. Ei mikään taho saa yksin tuloksia aikaan.

Sympaattisen kirkkoherran katse on suunnattu myös nuoreen sukupolveen.

– Haluan rohkaista erityisesti heitä etsimään samankaltaisuutta ihmisyydessä ja käymään keskenään aitoa dialogia. Näin nuoret voivat yhdessä seistä kaikkia ääriliikkeitä vastaan.

 



Tilaa uutiskirje tai päätökset

Tilaa päätökset tai uutiskirje suoraan sähköpostiisi.


Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta