Banderolleja ja nettihittejä: Liekkejä on monta | Tampereen hiippakunta

Banderolleja ja nettihittejä: Liekkejä on monta


Nokian seurakunta on sosiaalisessa mediassa jo valtakunnallisesti tunnettu kuvista, joiden iskulauseissa leikitellään sanoilla hauskasti ja osuvasti, kirkon ydinsanomaa unohtamatta.

Nokian seurakunnassa suunniteltiin muutamia vuosia sitten jonkinlaista vaihtuvaa mainosta seurakuntakeskuksen eteen. Heikki Viinikka keksi paikaksi seurakuntakeskuksen korkean ikkunaseinän. Siihen hankittiin koukut, joihin ripustettiin mainosbanderolli ensimmäisen kerran edellisten seurakuntavaalien aikaan.

Seuraavana jouluna kokeiltiin banderollia lauseella ”Joulu tulee lahjattomillekin”. Huumoriin puettu sanoma oli joillekin liikaa, ja paheksuvan palautteen myötä banderolli poistettiin kokonaan. Seurakunnan tiedottaja Marko Honkaniemi harmistui ja päätti pitää taukoa koko banderolleista.

Viime vuoden marraskuussa Honkaniemi tuijotteli taas seurakuntakeskuksen seinää ja mietti, olisiko aika kypsä uudelle yritykselle.

Innoittajana Pispalan kirkon mainostaulut

– Työhuoneeni seinällä on jo vuosia ollut kuvia Pispalan kirkon edessä olleista tauluista. Ne olivat nokkelia ja niistä pidettiin. Huumorin avulla luotiin uudenlaista, hauskaa kuvaa kirkosta. Niiden innoittamana päätin yrittää uudelleen, Honkaniemi kertoo.

Hän pyysi kollegoitaan keksimään hauskoja iskulauseita Kirkon viestijät -ryhmässä Facebookissa. Hyviä ideoita sateli.

Uuden banderollin suunnittelivat Honkaniemen kanssa Tapio Salomäki ja graafikko Antti Kamppinen. Vältä jouluruuhkaa – tule kirkkoon jo nyt -banderollin tilaus lähti painoon. Samaan aikaan Honkaniemi jakoi kuvan banderollista seurakunnan sivulla Facebookissa.

Kuva alkoi levitä nopeasti. Sitä jaettiin Facebookissa yksittäisten henkilöiden ja erilaisten ryhmien sivuilla vuorokauden kuluessa satoja kertoja.

Palaute rohkaisee rohkeaan tekemiseen

Marko Honkaniemi myöntää, että palaute marraskuussa julkaistusta banderollista jännitti etukäteen.

– Myönteistä palautetta tuli niin omalta työyhteisöltä kuin seurakuntalaisilta ja laajemmalta yleisöltäkin. Se rohkaisi ja rohkaisee tekemään työtä ennakkoluulottomasti myös jatkossa.

Marraskuusta 2012 alkaen Nokialla on tehty kahdeksan erilaista banderollia. Niiden merkitys Nokian seurakunnan tunnettuudessa kautta Suomen on ollut huimaa.

Kahdeksan banderollin tekoon ja painatukseen sekä Facebook -mainontaan seurakunta on käyttänyt rahaa kaiken kaikkiaan alle tuhat euroa. Sillä on saavutettu näkyvyys kaupunkikuvassa, lukuisia juttuja perinteisessä mediassa ja tavoitettu kymmeniä tuhansia ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Kuvia on käytetty myös paikallislehden välissä julkaistavassa seurakuntaliitteessä.

– Mutta juuri sosiaalisen median myötä kuvilla on ollut merkitystä koko kirkon näkyvyydelle valtakunnallisesti. Se on minusta hieno asia, Marko Honkaniemi sanoo.

Palaute banderolleista on Marko Honkaniemen mukaan ollut pääosin myönteistä ja kiittävää.

– Kaupungilla ihmiset ovat tulleet kiittelemään. Mutta joitakin on myös närkästyttänyt se, että seurakunta mainostaa ja on esillä. On tullut vähän sellaista viestiä, että olkaa hiljaa, Honkaniemi kertoo.

Tuhkasta uuteen liekkiin

Toukokuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen seurakuntakeskuksen seinällä riippunut mainosbanderolli oli hävinnyt. Banderollissa luki jääkiekkoon ajankohtaisesti viitaten: ”Taivas varjelee, tulee mitä tulee”.

Viikonlopun aikana seurakuntakeskuksella käyneet työntekijät olivat kyllä huomanneet banderollin puuttuvan, mutta ajatelleet jonkun ottaneen sen tarkoituksella alas. Palokunnallekaan ei palosta tullut hälytystä. Vasta maanantaiaamuna huomattiin seinän vierustalla banderollin jäänteet, tuhkaa ja riekaleita.

Liekki_banderolli

Kukaan ei onneksi loukkaantunut, vaikka tulen sytyttäminen on vaatinut aikamoista kiipeilyä ja kurkottelua. Myös suuremmilta aineellisilta vahingoilta vältyttiin. Pahimmillaan palo olisi saattanut levitä räystään tuuletusreikien kautta yläpohjan rakenteisiin. Nyt selvittiin seinätiilien mustumisella ja ikkunoiden vahingoittumisella. Korjauskustannukset nousevat silti tuhansiin euroihin. Seurakunta teki asiasta rikosilmoituksen, mutta tekijöistä ei ole saatu tietoa.

Nokialla ei jääty tuleen makaamaan eikä lannistuttu. Heti samana päivänä julkaistiin verkossa kuva uudesta banderollista. Siinä siteerattiin virttä 454: ”Liekkejä on monta, valo on yksi”.

Tuhopoltosta uutisoinnin myötä banderollin kuva julkaistiin niin YLE:n kuin Aamulehden sivuilla. Facebookissa kuva tavoitti 56 000 katsojaa.

TM

 



Tilaa uutiskirje tai päätökset

Tilaa päätökset tai uutiskirje suoraan sähköpostiisi.


Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta