Jos uskot, voit. | Tampereen hiippakunta

Jos uskot, voit.


Saarna Uuden Verson varikkomessussa Tampereen Pispalan kirkossa 12.3.2017

 

Evankeliumi Mark. 9: 17-29

 

Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”

Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.

Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”

 

Jos sinulla on vaikea tai suorastaan epätoivoinen tilanne, mitä teet? Jos olet hädässä ja avun tarpeessa, kenen puoleen käännyt? Mistä etsit apua? Tämä on vaistonvarainen kysymys. Tokihan ihminen etsii apua, jos huomaa olevansa aivan neuvoton. Mistä suunnasta sinä silloin haet apua?

Ole hyvä ja kerro ajatuksesi vierustoverillesi kirkon penkissä. Käänny hänen puoleensa ja sano, mikä taho sinulle tulee ensimmäisenä mieleen. Mistä sinä luotat saavasi apua ylivoimaisen vaikeassa tilanteessa?

***

Millaisia avunhuutojen kohteita löytyi? Puoliso, vanhemmat, sisarukset? Perheenjäsenet, ystävät, sukulaiset? Poliisi, palokunta, pelastuslaitos? Pappi, diakonissa, suntio? Pankinjohtaja, perheneuvoja, psykologi?

Ei tähän kysymykseen ole ainoaa oikeaa vastausta. Avunpyynnön kohde varmasti vaihtelee sen mukaan, mihin apua tarvitaan. Se vaihtelee myös sen mukaan, keitä on käytettävissä. Äiti ja isä voivat auttaa jossain asiassa, jossain toisessa tarvitaan lääkärin ensiapua, jossain taas terapeuttia. Joskus riittää, kun joku ystävä hetken kuuntelee ja tekee, mitä voi. Yksinkertaisiin huoliin saattavat somekaveritkin antaa apunsa.

Mutta kyllä myös Jumala muistetaan. Kyllä kaikkien konkreettisten avunpyyntöjen ja pyyntöjen kohteiden joukossa myös Jumalaa huudetaan apuun. Toisille se on helpompaa ja tulee heti mieleen, toisille ehkä vieraampaa. Ei ole aina helppo keksiä sanoja, joilla rukoilisi. Mutta ei se olekaan niin tärkeätä.

Jos sinä osaat keksiä sanat, joilla huudat apua hädässä, sinä osaat myös rukoilla. Jos keksit, kenelle puhua tai mihin soittaa, kun tarvitset apua, sinä osaat myös rukoilla. Sillä sinä aivan yhtä helposti keksit myös, että voit huutaa Jumalaa avuksi vain kutsumalla häntä. Se voi tapahtua sanoilla: Jumala, auta minua. Tai: Herra Jeesus, auta minua. Tai: Isä meidän jne. Ei rukous hädässä ole sen vaikeampaa kuin tarpeensa nimeäminen ja avunpyynnön lausuminen. Mutta aina ei sellaistakaan ehdi eikä osaa. Silloin riittää pelkkä huokaus: Herra, armahda! Herra, auta! Eikä huokaukseenkaan tarvita sanoja, ajatuskin riittää. Mutta aina ei ehdi edes huokaista: silloin Jumalan Henki rukoilee meissä.

Ei Jumala sanoja kaipaa, niitä hän on kyllä saanut kuulla. Mutta sen sijaan hän haluaa sieluja, jotka etsivät häntä, sydämiä, jotka edes huokaavat hänen puoleensa. Jumalan palveleminen on muuta kuin suulla sanojen muotoilemista. Jumalan puoleen kääntyminen ja häneen sydämensä ylentäminen ei ole samaa kuin se ylistäminen, mitä meidän jumalanpalveluksissamme tapahtuu vaikkapa virsin tai joskus käsiä taputtaen tai niitä kohotellen. Jumalan puoleen kääntyminen on koko persoonan jättämistä hänen haltuunsa. Se on itsensä antamista samaan tapaan kuin on hätäinen avun pyytäminen: ei siinä sanoja eikä eleitä kysytä.

No, ehkä hätäkeskukseen soittaessa täytyisi osata kertoa selvästi, kuka on ja missä ja mikä tarkkaan ottaen on hätänä; onko kiivennyt kissa kuuseen vai räjähtänyt rekkalastillinen bensiiniä päiväkodin pihassa. Mutta Jumalalle riittää yksinkertainenkin parahdus: auta minua!

***

Martti Luther selittää Isossa katekismuksessaan Jumalan ensimmäistä käskyä ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia” seuraavasti: ”Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo. […] Sinun Jumalasi on oikeastaan […] se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot.”

Ehkä olisi liikaa sanottu, jos väittäisi, että se, miltä joku hädässä odottaa apua, kertoo, mitä hän pitää jumalanaan. Ei se niin yksinkertaisesti mene. Kyllä ihminen saa odottaa apua ihmiseltä, mehän olemme nimenomaan toisiamme varten olemassa. Ei ihminen avunpyynnöstä toiselle jumalaksi muutu. Mutta kaiken elämän antajana Jumala on myös kaiken avun lähde, silloinkin, kun apu tulee ihmisten välityksellä. Siksi hän on sekä ensimmäinen että viimeinen avunpyynnön kohde. Ei siis niin, että kun mikään muu ei auta, kokeillaan vielä rukoustakin: ehkä Jumala sitten tulee peliin, kun kaikki muu on jo nähty hyödyttömäksi. Ei, vaan Jumala auttaa niiden muiden välityksellä.

Kerrotaan miehestä, jonka talo joutui tulvan valtaan padon murruttua lähistöllä. Mies rukoili Jumalaa pelastamaan hänet, ja hurskaana myös uskoi rukouksensa tulevan kuulluksi. Vesi nousi ovelle, ja naapuri tuli maastoautolla häntä hakemaan. ”En lähde, odotan, että Jumala pelastaa minut.” Vesi jatkoi nousuaan, ja mies kiipesi parvekkeelle. Toinen naapuri tuli veneellä. ”Ei kiitos, odotan, että Jumala pelastaa minut.” Vesi jatkoi nousuaan, ja oli kiivettävä katolle. Pelastushelikopteri saapui. ”Voitte lentää pois”, huusi mies. ”Jumala pelastaa minut!” Niin kävi, että vesi vain nousi ja mies hukkui talonsa mukana. Ärtyneenä hän astui ikuisuudessa Jumalan eteen: ”Sinä petit minut, et pelastanutkaan minua.” Mutta Jumala vastasi: ”Minähän lähetin sinulle auton, veneen ja helikopterin.”

Kaiken elämän lähteenä Jumala on myös kaiken avun antaja, mutta hän käyttää siihen ihmisten käsiä. Hän käyttää lähimmäisiä. Sinulla on lähimmäisiä, ja sinä itse olet lähimmäinen. Sinä saat toisilta apua vastauksena rukouksiisi ja sinä voit itse olla jonkun rukousvastaus Jumalalta.

***

Evankeliumin kertomuksessa on hädissään pojan isä. Hän on etsinyt apua monesta suunnasta, sillä pojalla on ollut sama vaiva lapsesta asti. Poika kaatuu ja kouristelee ja hänen suustaan tulee vaahtoa. Tämä sama kertomus on hieman eri sanoin kolmessa evankeliumissa, Markuksen lisäksi myös Matteuksella ja Luukkaalla. Kaikissa samankaltaisen kuvauksen perusteella näyttäisi siltä, että me tänään epäilisimme pojalla olleen epilepsia tai jokin muu sairaus. Tuohon aikaan ei tällaisia lääketieteellisiä selityksiä tunnettu, vaan tällainen selittämätön ja yllätyksellinen vaiva katsottiin pahojen henkien työksi.

Niin tai näin, meidän ei ole tarpeen tehdä diagnoosia pojasta. Tärkeämpää on kiinnittää huomio hänen isäänsä. Isällä oli hätä pojastansa. Nyt oli mahdollisuus saada apu, sillä seudulla kiersi uusi opettaja, joka teki ihmeitä, paransi sairaita ja ajoi pois sitä, mikä runteli ihmiselämää. Jeesuksen teoista näki, että nyt Jumalan valtakunta oli koittamassa. Uusi aika oli murtautumassa esiin, ja sen merkkeinä kaikki pahan ote ihmisistä oli kirpoamassa. Myös Jeesuksen opetuslapset osallistuivat mestarinsa työhön. Heistäkin oli tullut Jumalan valtakunnan asiamiehiä, heidätkin oli Jeesus lähettänyt julistamaan ilosanomaa sekä parantamaan hänen nimissään. Ehkä he saisivat mykän hengen ajetuksi pojasta?

Mutta ”ei heistä ollut siihen”, valitti isä. Eivät Jeesuksen opetuslapset kyenneet parantamaan poikaa. He eivät saaneet häntä vapautetuksi vaivastaan. Kovin inhimillistä! Eivät edes Jeesuksen lähimmät ole sellaisia mestareita, että he kykenisivät ihmeisiin. Eivät edes ne opetuslapset, jotka Jeesus itse oli kutsunut ja apostoleikseen valtuuttanut, olleet sen enempää kuin me tämän päivän Jeesuksen seuraajat. Heillä ja meillä ovat käytössä vain inhimilliset keinot. Eivätkä tämänkään päivän ihmeparantajat ole Jeesuksen opetuslapsia kummempia. Heissäkään ei asu enempää kuin inhimillinen voima ja viisaus. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista, ja hänen puoleensa on aina ollut mahdollista kääntyä ja syytäkin kääntyä.

***

Kaikissa kolmessa evankeliumissa on tässä kertomuksessa toinenkin yhteinen piirre. Niissä kaikissa Jeesus ensimmäiseksi, ennen kuin tekee mitään pojalle, lausuu moitteen ihmisten epäuskosta. Hän sanoo kaikissa melkein samoin sanoin: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.”

Nämä ovat merkillisen kovat sanat. Ne eivät tunnu sopivan siihen, mitä usein kuulemme Jeesuksesta kerrottavan. Useinhan vain muistutetaan siitä, että Jeesus luo lempeän ja hiljaisen katseen, ei arvostele eikä moiti, vaan hyväksyy ja rakastaa. Hän ”ei heikkoja, huonoja soimaa”, lauletaan virressäkin. Ehkä se ei olekaan ihan koko kuva? Ehkäpä Jeesuksella onkin myös arvostelun sanansa sanottavana? Jeesukselta otetaan mieluusti vastaan se, mitä hän puhuu Jumalan rakkaudesta. Sen sijaan sivuutetaan se, mitä hän sanoo Jumalan totuudesta.

Jeesuksen sanat tulee ymmärtää edellä lainaamani Jumalan ensimmäisen käskyn valossa: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi.” Kun Jeesus moittii ihmisiä epäuskosta ja valittaa, miten kauan hänen täytyy sellaista sietää, hän toistaa sen vaatimuksen, jonka ensimmäinen käsky esittää: koko elämä on Jumalan lahjaa ja se on siksi elettävä Jumalaa palvellen. Ihmisen koko elämän suunta tulee olla Jumalaan. Koko elämän orientaation toinen nimi on usko. Elämän suuntaaminen muualle kuin Jumalaan on epäuskoa. Kyse ei siis ole siitä, että enemmän ja voimakkaammin uskomalla olisivat Jeesuksen opetuslapset kyenneet parantamaan pojan. Kyse on siitä, että elämää yritetään elää suuntaamatta sitä Jumalan palvelemiseen.

Luther jatkaa ensimmäisen käskyn selitystä näin: ”Tämän käskyn tarkoituksena onkin vaatia oikeaa sydämen uskoa ja luottamusta, joka kohdistuu ainoaan oikeaan Jumalaan ja riippuu yksin hänen varassaan. Tämä merkitsee: Pidä huoli, että annat yksin minun olla Jumalasi etkä milloinkaan etsi ketään muuta. Toisin sanoen: Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani. Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinut kaikesta hädästä, kunhan vain et anna sydämesi kiintyä muuhun etkä levätä missään muussa.”

Tuon poikaparan isä kääntyi itse Jeesuksen puoleen. Hänen hätänsä oli muuttunut rukoukseksi. Eikä Jeesus vaatinut häneltä täydellistä uskoa. Riitti, kun mies parahti: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” Tämä avunpyyntö jo osoitti hänen uskovan, vaikka samalla kertaa uskossa oli epäilystä ja epävarmuutta. Sitä läpäisi kuitenkin halu uskoa ja luottaa. Siksi hän lausui oman uskontunnustuksensa: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Epäily ei kumoa uskoa, epävarmuus ei estä turvautumista Jumalaan. Jos sinä tunnet uskon heikkoutta ja epäilyksiä, älä ole huolissasi. Se, että uskon heikkous tai epäilykset vaivaavat sinua, todistavat, että sinä kuitenkin tahtoisit uskoa ja luottaa Jumalaan koko sydämestäsi.

***

Meillä on nyt päättymässä Tampereen seurakuntayhtymän piispantarkastus. Eräs ystäväni, ortodoksisen kirkon pappi, kertoi seuraavanlaisen tarinan piispantarkastuksesta. Oli luostari, josta piispan korviin kantautui kyseenalaisia huhuja. Siellä ei kuulemma noudatettu luostarin ohjesääntöä vaan elettiin mukavuudenhalussa. Luostarin igumenin kiusaksi piispa ilmoitti saapuvansa tarkastuskäynnille. Igumeni otti nopeasti käyttöön ankarammat säännöt; liturgisia palveluksia lisättiin ja olot muutettiin askeettisemmiksi.

Piispa matkusti paikalle ja asettui useaksi päiväksi tarkkailemaan. Ensimmäisenä aamuna hän meni jo ennen kukonlaulua luostarin kirkkoon ja havaitsi, että siellä oli jo monen tunnin ajan ollut meneillään jumalanpalvelus. Hän osallistui siihen pitkään, mutta lopulta ei enää jaksanut vaan jätti munkit jatkamaan toimitusta ja lähti itse aamupalalle. Mutta ruokasalissa tarjottiin vain muki teetä ja ohut siivu leipää. Päivällä hän meni kirkkoon, ja siellä munkit vain jatkoivat palvelustaan. Illan tullen hän meni ruokailemaan, mutta tarjolla oli vain teetä, leipää ja kaalinlehti. Seuraavana päivänä toistui sama ja sitä seuraavana: munkit jatkoivat palveluksiaan, kun piispan jalkoja jo väsytti, ja ateriat olivat äärimmäisen yksinkertaisia.

Viimein piispa ilmoitti kaiken näyttävän olevan kunnossa ja poistui paikalta. Hänen mentyään igumeni muutti oitis sääntöjä taas lievemmiksi; palvelukset lyhenivät ja ruoka parani. Munkit kyselivät häneltä, miksi hän nyt noin halusi vain piispan käynnin ajaksi muuttaa käytäntöjä. Igumeni vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella ja paastolla.”

***

Hyvässä saarnassa pitää olla pari vitsiä. Se toinen vitsi ei ollut tuo vanha juttu tulvasta pelastumisesta vaan tämä: olin kolme vuotta sitten Harjun seurakunnan piispantarkastuksen jälkeen toimittamassa messua täällä Pispalan kirkossa, saarnasin samasta evankeliumista ja kerroin saman jutun silloinkin. Aina ei tarvita jotain uutta! Jumala voi puhua vanhoillakin tarinoilla ja tavoilla.

Opetuslapset kysyivät noloina, kun olivat yksinään Jeesuksen kanssa: Miksi emme me kyenneet ajamaan sitä henkeä ulos? Jeesuksen opetus on, että Jumalaa palvellaan rukouksessa. Ne, jotka ovat lukeneet vanhempaa raamatunkäännöstä, ehkä muistavat, että tässä kohdassa sanottiin aiemmin ”rukouksella ja paastolla”. Paasto mainitaan eräissä evankeliumin vanhoissa käsikirjoituksissa, ja niiden mukaisesti se tuli ensin latinankieliseen käännökseen jo antiikissa ja myöhemmin Lutherin saksankieliseen sekä myös Agricolan suomenkieliseen Uuteen testamenttiin. Se kuitenkin puuttuu parhaista käsikirjoituksista.

Millä tavalla nuo opetuslapset olivat yrittäneet henkeä ulos ajaa? Kenties samoin kuin Jeesus: käskemällä. Ehkä he yrittivät parantaa poikaa komentamalla. Mutta ei sellaisesta mitään tule. Ei ihmistä voida pakottamalla parantaa. Ei häntä voida mestaroida muuttumaan. Ehkä Jeesuksen juuri siksi oli tarpeen muistuttaa opetuslapsiaan, etteivät nämä ole ihmeidentekijöitä. Heille ei kuulu kunnia siitä, mikä on vain Jumalan lahjaa. He eivät omilla yrityksillään saa aikaan Jumalan valtakuntaa, jossa sairaat paranevat. Hekin voivat vain rukoilla valtakunnan koittamista ja antaa itsensä sen palvelukseen. Mutta sepä voikin jo muuttaa maailmaa. Jeesuksen ja pojan isän dialogi voidaan tiivistää muotoon: Jos uskot, sinä voit.

***

Käymme pian messussamme kohtaamaan ehtoollisessa Herraa Kristusta. Siihen valmistautuaksemme antakaamme nyt itsemme Jumalalle ja rukoilkaamme häneltä anteeksiantamusta synneistämme.

Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa
http://tampereenhiippakunta.fi



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta