Jumalan kuvasta Kristuksen kaltaiseksi | Tampereen hiippakunta

Jumalan kuvasta Kristuksen kaltaiseksi


Piispan avauspuhe Ihmisoikeudet ja kirkon kansainvälinen työ-seminaarissa Helsingissä 20.11.2012
Viime aikoina on kysymys ihmisoikeuksista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisessä työssä noussut uudella tavalla esiin. Yhtäältä on kirkon omissa asiakirjoissa yhä enemmän kiinnitetty huomiota tehtävään edistää ihmisoikeuksien toteutumista, toisaalta samaan aikaan on kysytty, millä tavoin kirkkomme lähetys- ja kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt kantavat vastuunsa tässä tehtävässä. Jälkimmäinen kysymys, joka viimeisen parin vuoden aikana on välillä pukeutunut myös keskusteluksi järjestöjen rahoittamisesta seurakuntien talousarviorahoilla ja kolehtivaroilla, on osaltaan nyt järjestetyn seminaarin taustalla.

En kuitenkaan nosta nyt tarkasteluun tuota välillä kiivaaksikin yltynyttä väittelyä vaan viittaan ensin mainitsemaani seikkaan: ihmisoikeuksien edistäminen on 2000-luvulla noussut kirkon omiin asiakirjoihin ja tullut osaksi kansainvälisen toimintamme strategioita. Toki ihmisarvon tunnustaminen ja elämän puolustaminen ovat aina olleet osa kristillistä uskoa, mutta oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeinen ekumeeninen liike on tuonut ihmisoikeudet ylipäätään osaksi kirkkojen agendaa. Meilläkin ne ovat jo jonkin aikaa olleet teologisen ja yhteiskunnallisen keskustelun kohteena, mutta näyttää siltä, että vasta viime aikoina ne on eksplisiittisesti nostettu kansainvälisen toimintamme suuntaviivojen joukkoon.

Vuonna 2009 hyväksytty kirkon ekumeeninen strategia vuoteen 2015, nimeltään Meidän kirkko: ykseyttä etsivä yhteisö, mainitsee yhdeksi arvokseen oikeudenmukaisuuden. Siitä lausutaan: ”Työskentelemme maailmanlaajan oikeudenmukaisuuden puolesta” sekä ”edistämme ihmisoikeuksia, uskonnonvapautta ja tasa-arvoa”. Strategia nimeää yhdeksi tavoitteeksi huolehtia heikoimmista ja kantaa maailmanlaajaa vastuuta. Sen mukaisesti ”kirkon tulee vaikuttaa julistuksellaan epäoikeudenmukaisiin rakenteisiin ja käytäntöihin”, sillä ”ihmisarvoisen elämän vaaliminen on erottamaton osa kirkon elämää”. Ekumeeninen strategia katsoo, että ”kirkolla on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi rooli olla mukana ajamassa ihmisten oikeuksia” ja että ”kysymys ihmisoikeuksista ja kirkon teologiasta on erityisen tärkeä”.

Ekumeenisen strategian kanssa samaan suuntaan puhuu kirkkohallituksen kaksi vuotta sitten hyväksymä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön ja kansainvälisen diakonian peruslinja vuoteen 2015 eli tuttavallisemmin ”lähetysstrategian teologinen perusta”. Se lausuu: ”Kirkon kutsumus on myös puolustaa jokaisen ihmisen luomiseen ja lunastukseen perustuvaa ihmisarvoa. Kristus on esikuvamme. Hän nosti köyhät, sairaat, sorretut ja syrjäytetyt esille. Hän asettui heidän rinnalleen, toimi heidän hyväkseen ja opetti meille uudenlaisen suhtautumistavan. Kirkko on kutsuttu seuraamaan tätä Kristuksen esimerkkiä.”

Tämän mukaisesti kirkkomme lähetyksen toimintaperiaatteiden joukossa todetaan, että ”edistämme kaikkien ihmisarvoa, miesten ja naisten tasa-arvoa, yhteiseen hyvään suuntautuvia hankkeita, uskonnonvapautta ja yhteiskuntarauhaa”.

Strategian taustalla on pitkä työskentely, jonka tarkoituksena on ollut järjestää kirkkomme lähetys siten, että sen entistä tiiviimmin nähdään olevan kirkon oma asia. Lähetys ei ole vain joidenkin sille erityisesti heränneiden uskovien vapaa harrastus vaan kokonaiskirkon tehtävä, joka kumpuaa sen omasta olemuksesta. Kristuksen elävänä ruumiina sen tehtävänä on todistaa ja palvella Kristuksen nimissä. Vaikka lähetyksen käytännön toteuttajina ovat itsenäiset järjestöt, niillä on kirkolliskokouksen hyväksymä valtuutus, ja niiden tarkoitus on ilmaista koko kirkon ja sen seurakuntien yhteistä lähetysnäkyä.

Kirkkomme lähetysstrategiaan on vaikuttanut kansainvälinen lähetysteologinen kehitys, erityisesti Luterilaisen maailmanliiton kaksi missiologista asiakirjaa Yhdessä Jumalan lähetyksessä (1988) sekä Lähetys kontekstissa: Muutos, sovinto, voimaannuttaminen (2004). Ensin mainittu liittyi ekumeenisessa liikkeessä kehitettyyn ajatukseen Kolmiyhteisen Jumalan lähetyksestä (missio dei), ja viimeksi mainittu kehitti sitä edelleen kirkon kokonaisvaltaisen lähetyksen eli ”holistisen mission” perustana. Sen mukaan Jumalalla on lähetys Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, eli Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Asiakirjan kolmijako muutos, sovinto, voimaannuttaminen heijastaa kolminaisuusopillista jäsennystä.

Seminaarimme teeman kannalta kiintoisa on lähetys Lunastajana eli Jumalan Pojan kolminainen tie inkarnaatiossa, ristissä ja ylösnousemuksessa. Inkarnaation tie merkitsee, että Jumala astui ihmiseksi tietyssä ajassa, paikassa ja kulttuurissa ja tuli ihmiselämän olosuhteiden alaiseksi. Hän samaisti itsensä ihmisiin ja asettui solidaariseen yhteyteen kaikkien tarvitsevien kanssa. Jeesuksessa Jumala paljasti luomisen ja tosi ihmisyyden alkuperäisen tarkoituksen. Ristin tien välityksellä Jumala sanoi voimallisesti ei synnille ja epäoikeudenmukaisuudelle. Kun Jeesus samaistui ihmisten kärsimykseen ja kantoi heidän syntinsä ristillä, hän tunkeutui ihmisenä olemisen syvimpään pimeyteen ja voitti kuoleman vallan. Hänen kuolemansa tuo pelastuksen koko maailmalle: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa” (2.Kor. 5:19). Kristuksen risti osoittaa myös Jumalan solidaarisuuden syrjittyjä ja sorrettuja kohtaan. Ylösnousemuksen tie merkitsee uuden todellisuuden avautumista ihmisille ja koko luomakunnalle. Väkivalta, kuolema ja kauhu eivät enää ole viimeinen todellisuus.

Luterilaisen maailmanliiton asiakirjan voidaan nähdä yhdistävän lähetykseen kaikkien ihmisten ihmisarvon kristologisen perustelun. Kirkoissa on yleensä puhuttu ihmisarvon perustumisesta luomiseen: jokainen ihminen on Jumalan kuva, ja sellaisena arvokas. Jokaisen elämä on loukkaamaton, sillä jokainen heijastaa Jumalan hyvää luomistahtoa. Ihmisen ei tarvitse ansaita itselleen arvoa omilla saavutuksillaan eikä teoillaan, ei edes uskonnollisuudellaan, sillä hänen arvonsa perustuu hänen olemukseensa Jumalan luomana. Siksi jokaiselle tulee taata yhtäläiset ihmisoikeudet.

Mutta vaikka jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, on myönnettävä myös synnin vallan todellisuus. Synti ilmenee yksilöissä ja yhteisöissä, se runtelee ihmiselämää väkivallan, alistamisen, hyväksikäytön, itsekkyyden ja petollisuuden voimalla ja turmelee ihmisen mahdollisuuksia elää ihmisarvoista elämää. Se estää hänen oikeuksiaan toteutumasta tavalla, jonka Jumala on luomisessa päämääräksi asettanut.

Kristologinen ihmisarvon perustelu asettaa huomion lunastukseen ja täydentää luomiseen rakentuvaa ihmisarvon perustelua. Samalla se avaa näkökulman kirkon missioon Jumalan valtakunnan kuuluttajana. Evankeliumin sanoma uudeksi luomisesta Kristuksessa asettaa luomisesta avautuvan perustelun eskatologiseen perspektiiviin. Luominen Jumalan kuvaksi osoittaa kaiken täyttymiseen Kristuksessa.

Samaan viittaa myös ensi syksynä hyväksyttäväksi esitetty Kirkkojen maailmanneuvoston uusi lähetysteologinen asiakirja Together Towards Life: Mission and Evangelism in Changing Landscapes (2012; suomennos ilmestynee kevääksi). Asiakirjan mukaan kaste Kristukseen liittää ihmisen Jumalan valtakuntaan, jota luonnehtii oikeudenmukaisuus ja inklusiivisuus. Siksi toivo Jumalan hallinnan toteutumisesta tekee kirkolle mahdottomaksi minkäänlaisen syrjinnän muukalaisvihamielisyyden, rasismin, seksismin, yhteiskuntaluokan, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, vammaisuuden tai minkään muunkaan vastaavan nojalla. Ihmisoikeudet on joskus jaoteltu kolmeen tyyppiin; vapauteen, tasa-arvoon ja osallisuuteen. Nämä kolme ryhmää voidaan nähdään rinnasteisina Jumalan valtakunnassa toteutuville arvoille.

Kristologista ihmisarvon perustelua on luterilaisen teologian parissa kehitellyt saksalainen Wolfhart Pannenberg, mahdollisesti Karl Barthilta periytyvien virikkeiden pohjalta. Suomalaisessa keskustelussa se on kuitenkin jäänyt vähälle, ehkä siksi, koska meillä on ollut vahva kolminaisuusopin ensimmäiseen kappaleeseen nojaava traditio, joka näkyy mm. meikäläisessä luottamuksessa luterilaiseen regimenttioppiin. Se puolestaan on Saksassa joutunut sodan jälkeen ymmärrettävistä syistä vastatuuleen.

Pannenbergin mukaan ihmisen luominen Jumalan kuvaksi merkitsee, että hänet on tarkoitettu elämään ikuisen Jumalan yhteydessä, mikä puolestaan realisoituu vasta Kristuksessa. Ihmisen arvo paljastuu Kristuksessa tapahtuneessa Jumalan pelastustyössä. Millaisen suunnan voi tämä eskatologinen ihmiskuva antaa kirkon lähetykselle ja toiminnalle ihmisoikeuksien toteuttamiseksi?

Voidaan esittää kolme teologista vaihtoehtoa luomisen ja lunastuksen suhteesta: 1) lunastus ei lisää mitään luomiseen, vaan korkeintaan palauttaa ihmisen alkuperäisen tilan, jonka synti on turmellut; 2) lunastus tuo ihmiselle kokonaan uuden, hengellisen tilan ja tyhjentää aiemmat inhimilliset arvostelmat; 3) lunastus toteuttaa lopullisesti sen, mihin luominen väliaikaisesti ja arvoituksellisesti viittaa. – Viimeksi mainitun voivat asiaa tuntevat nähdä etäisesti mukailevan aksioomaa ”armo ei kumoa luontoa vaan täydellistää sen”.

Luterilaisena kirkkona voimme ehkä valita ensimmäisen ja kolmannen välillä ja jättää keskimmäisen liian barthilaisena sivuun. Mutta jos valitsemme kolmannen, kuten itse olisin Pannenbergin pohjalta taipuvainen tekemään, mitä siitä seuraa opetuksellemme ihmisoikeuksista ja kirkon missiosta?

Ainakaan ei ole syytä katsoa, että ihmisen arvo riippuisi siitä, mitä lunastus tai pyhitys voivat hänessä vaikuttaa. Lähetys ei tuo ihmiselle hänen arvoaan; se on hänellä jo ennestään. Mutta siitä huolimatta voidaan katsoa, että kirkon missiolla ja ihmisoikeustyöllä on eskatologinen suunta, täyttymys Kristuksessa.

Mitä merkitsee, että ihmisen on määrä tulla Kristuksen kaltaiseksi (Room. 8:29; 2.Kor. 3:18; Kol. 3:10; Fil. 3:21; 1.Joh. 3:2)? Kirkon sanomalla on erityislaatu, mutta poikkeavatko sen toimet ja päämäärät muiden ihmisoikeustoimijoiden pyrkimyksistä? Siitä kuultaneen tämän päivän keskusteluissa puheenvuoroja.

Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa
http://tampereenhiippakunta.fi



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta