Kärsivällisyyden intohimo | Tampereen hiippakunta

Kärsivällisyyden intohimo


Piispan puhe työnohjaajien neuvottelupäivien illallisella Aulangolla 23.5.2013

Rakkaat työtoverit, työnohjaajat. Vietämme hyvän aterian äärellä ”intohimojen iltaa”. Ei ollenkaan sopimaton otsikko herkuttelijoille! En aio puhua omista intohimoistani, vaan pohdin, voiko työ olla kirkossa intohimo.

Te tunnette seurakuntiemme työntekijöitä. Saatte jatkuvasti ohjata heitä arvioimaan omaa työnsä tekemisen tapaa, omia vahvuuksiaan ja kehittämisalueitaan. Te annatte heille välineitä käsitellä vaikeita asioita, mutta ette tarjoile ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Te tuette heitä heidän ammatillisessa kehittymisessään, mutta ette opeta ja neuvo heitä. Te teette jotain syvällisempää: te tuette heitä kasvussa ihmisinä, itsensä tuntevina ja toisille arvon antavina työyhteisöjen jäseninä. Te rohkaisette heitä niin itsensä kuin toisten hyväksymiseen saman tehtävän palveluksessa. Te tuette heitä prosessissa, jota he käyvät itsensä ja työtoveriensa kanssa.

Siksi te tunnette työntekijöitämme syvemmin kuin vain työnsä tekijöinä ja suorittajina. Te tunnette heitä persoonina ja katselette ja kuuntelette heitä elävinä sieluina. Siinä olette olleet aitiopaikalla, mutta myös kuin jyrkänteen reunalla, josta ollaan putoamaisillaan. Te olette nähneet intohimoisia työntekijöitä. Sellaisia, jotka rakastavat työtään ja haluavat siinä kehittyä. Mutta myös sellaisia työntekijöitä, joita intohimo työhön on poltellut. Intohimo on muuttanut muotoaan ja työstä on alkanut tulla enemmän tai vähemmän kärsimystä. Teidän luoksenne ohjautuu innossaan erehtyneitä, kärsimättömyydessään kärähtäneitä ja velvollisuudentunnossaan väsyneitä.

Intohimo ja kärsimys eivät ole kaukana toisistaan. Oikeastaan ne ovat saman asian eri puolia. Sen huomaamme monista kielistä, ei kuitenkaan suomen kielestä. Tiedätte, että vaikkapa englannissa molempia kuvataan samalla sanalla passion. Sen taustalla on latinan käsite passio joka tulee verbistä patior, sietää, kärsiä, kestää; mutta myös sallia, suvaita, antaa tapahtua, myöntää. Samaa juurta on käsite patientia kärsivällisyys, kestävyys, samoin kuin siitä johtuva potilasta merkitsevä englannin patient. Ne, jotka ovat nähneet romanttisen sotaelokuvan Englantilainen potilas, ovatkin nähneet niin intohimon kuin kärsimyksen draamaa yhdessä ja samassa tarinassa.

Intohimolla voidaan tarkoittaa tunneperäistä kärsimystä eli passiota. Antiikissa passioita erotettiin neljä: halu, nautinto, pelko ja kärsimys. Ainakin osaa näistä tunnetaan tänä iltana juhla-aterian äärellä. Toivottavasti kukaan ei joudu poimimaan omalle lautaselleen kaikkia näitä tunne-elämyksiä. Sellaisen välttäminen edellyttää, että passioita kontrolloidaan, ei esimerkiksi syödä niin ylen, että seuraa pahoinvointia.

Mutta ihminen ei luo itse omia tunteitaan eikä intohimojaan. Hän ei ole mielenliikkeidensä herra. Päinvastoin, hänen passionsa ohjailevat häntä. Vaikka ihminen vaikuttaa määrätietoiselta, hän voi filosofisessa tai teologisessa mielessä tarkasteltuna olla itse tahtovana ja toimivana subjektina passiivinen ja vain joutua hänessä asuvien voimien vietäväksi paremmasta tiedostaan ja tahdostaan riippumatta. Ihmistä viskelevät hänen intohimonsa, jotka tuottavat hänelle sekä mielihyvää että tuskaa.

Saksalaisilla on tälle oma sanontansa, joka perustuu sanaleikkiin intohimoa tarkoittavasta käsitteestä Leidenschaft: Die Liebe ist eine Leidenschaft, die Leiden schafft – Rakkaus on intohimo, joka tuottaa kärsimystä. Tästä sanonnasta on olemassa myös hieman mustempi versio, jossa operoidaan mustasukkaisuutta tarkoittavalla käsitteellä Eifersucht: Der Eifersucht ist eine Leidenschaft, die mit Eifer sucht, was Leiden schafft – Mustasukkaisuus on intohimo, joka innolla etsii sitä, mikä tuottaa kärsimystä.

Jätän germaaniset sanaleikit sivummalle. Mainitsemieni englannin ja latinan sanojen takaa voi teologi etsiskellä kreikkaa ja lopulta hepreaa. Kreikan verbi paskhoo merkitsee kokea kärsimystä, vaivaa ja vastoinkäymisiä, joutua alistetuksi ahdistuksille. Evankeliumeista muistamme, että juutalaiset teurastivat pääsiäislampaan, kreikaksi paskha, sen muistoksi, että tuhon enkeli oli Egyptistä lähdön yönä kulkenut heidän kotiensa verellä siveltyjen ovien ohitse, hepreaksi pesach. Kristuksen kärsimys ja ristinkuolema rinnastuivat pääsiäisen uhriin.

Jeesuksen opetuslapsista tuli kiirastorstain, pitkäperjantain sekä pääsiäisen tapahtumien myötä samalla kertaa sekä Herransa antaman uhrin kärsimyksiin samaistuvia että siitä elämänvoimaa ammentavia. Heistä tuli intohimoisia, mutta kärsivällisiä Kristuksen seuraajia, jotka eivät omassa innossaan luo Jumalan valtakuntaa vaan ottavat vastaan sen, mitä heille Jumala antaa.

Jo varhain alettiin kirkossa kuvata Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman kokonaisuutta Aristoteleen Retoriikassa käyttämällä osallistuvaa tunnetta merkitsevällä sanalla pathos. Kun siis saarnataan paatoksellisesti, silloin puhutaan Kristuksesta tavalla, joka herättää Hänen kohtaloonsa osallistuvaa tunnetta sekä Hänen kärsivällistä seuraamistaan.

Kun seurakuntatyötä ohjataan, silloin autetaan tunnistamaan omia passioita eli omaan toimintaan vaikuttavia tiedostamattomia tunteita ja intohimoja. Omien ilonaiheiden ja ahdistusten läpi noustaan näkemään oma tehtävä Kristuksen työn toteuttajana, hänen kärsimyksensä nimissä, mutta myös hänen rakkaudessaan ja pitkämielisyydessään. Näillä ajatuksilla toivotan juhlaväelle runsasta Jumalan siunausta.