Luottamushenkilöille syyskuussa ajankohtaista asiaa | Tampereen hiippakunta

Luottamushenkilöille syyskuussa ajankohtaista asiaa


Tampereen hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöitä kutsutaan neuvottelupäivään Sääksmäelle syyskuussa. Päivän paneelikeskustelussa, virikepuheenvuorossa, yhteisissä keskusteluissa ja työskentelyssä pohditaan muun muassa kirkolliskokouksen toukokuisen päätöksen pohjalta rakennemuutosratkaisua ja sen myötä tulevaisuuden haasteita. Mukana neuvottelupäivässä on runsas joukko seurakuntien, Kirkkopalveluiden, Seurakuntaopiston ja tuomiokapitulin edustajia sekä piispa Matti Repo.

TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ 12.9.2015 Pappilanniemen kurssikeskus, Pappilanniemi 51, SÄÄKSMÄKI

Tavoite: Osallistuja

  • perehtyy ajankohtaisiin kysymyksiin kirkossa ja seurakunnassa.
  • tutustuu seurakuntien vapaaehtoistoiminnan malleihin.
  • tutustuu seurakunnan talouden suunnitteluun.
  • verkostoituu muiden seurakuntien luottamushenkilöiden kanssa.

Kenelle: Kirkkovaltuustojen ja -neuvostojen, kappeli-, seurakunta- ja alueneuvostojen jäsenet sekä kirkkoherrat ja talouspäälliköt

Erityisesti kutsutaan ensimmäiselle kaudelleen valittuja luottamushenkilöitä!

Ennakkotehtävä: Valmistaudu neuvottelupäivään ennakolta valitsemalla alla olevista vaihtoehdoista Sinua enemmän kiinnostava tehtävä:

  1. Tutustu kirkon nettisivuilta Seurakuntien rakennemuutoksen ajankohtaiseen aineistoon ja toukokuun 2015 kirkolliskokouksen päätökseen sen etenemisestä täältä.

tai

  1. Tee havaintoja ja selvitä kotiseurakunnassasi, miten seurakunnan vapaaehtoistoiminta toteutuu!

Osallistumismaksu: Kirkkopalvelujen jäsenseurakuntien edustajat 60 €. Ilmoittautumisajan jälkeen 80 €, jos vielä tilaa. Muut 75 / 95 €.

Tiedustelut: Kouluttaja Tytti Pietilä, Agricola/Seurakuntaopisto, tytti.pietila@seurakuntaopisto.fi, p. 0400 874 514 tai hiippakuntadekaani Ari Hukari, ari.hukari@evl.fi

Ilmoittautuminen: 31.8.2015 mennessä www.seurakuntaopisto.fi/agricola/ilmoittautuminen

Järjestäjät: Agricola/Seurakuntaopisto, Tampereen hiippakunta ja Sääksmäen seurakunta

Peruutusehdot: Osallistumisen voi perua kuluitta viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua. 7-13 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista, myös sairastapauksissa, perimme toimistokuluja 25 €. Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 7 päivää ennen koulutusta tai jätetään tekemättä, veloitamme koko osallistumismaksun. Lääkärintodistuksella todennetuissa sairaustapauksissa perimme 25 € toimistokuluja  ja muut mahdolliset kulut. Esteen sattuessa toinen henkilö voi osallistua koulutuspäivään, jolloin peruutusmaksua ei peritä.

 

NEUVOTTELUPÄIVÄN OHJELMA

9.30 Ilmoittautuminen ja tulokahvi

10.00 Tervetulosanat ja aloitushartaus, kirkkoherra Markku Antola, Sääksmäen srk

10.20 ”Rakennemuutosratkaisu ja tulevaisuuden haasteet”

Toteutustapana paneelikeskustelu, vetäjänä kirkkoherra Markku Antola

  • Rakennemuutosratkaisun faktat, lakimiesasessori Jorma Juutilainen, Tampereen hpk
  • Mihin suuntaan Tampereen hiippakunnassa pitäisi edetä? piispa Matti Repo, Tampereen hpk
  • Tampereen tuomiokapitulin ja kirkkohallituksen maallikkojäsen Riitta Alaja, Tampere ja kirkkovaltuuston vpj. Simo Kaukonen, Nastolan srk

Porinaryhmät, keskustelua, kommentteja, kysymyksiä, kokemuksia seurakunnasta, yhteinen keskustelu

12.00 Lounas 13.00 ” Talouden sopeuttaminen”

Virikepuheenvuoro, talousjohtaja Annu Kuusisto, Kangasalan srk Keskustelu, kommentteja, kysymyksiä porinaryhmissä

14.00 ”Esimerkkejä työntekijäkeskeisyydestä seurakuntalaisten vapaaehtoisuuteen” Kiertokoulutyöskentelyn ohjaa luottamushenkilö Varpu Lipponen, Tampereen tuomiokirkkosrk

  1. Piispan pöytä – vapaaehtoisuuden teologia, piispa Matti Repo
  2. Suurella sydämellä, tuottaja Ilkka Kalmanlehto, Kirkkopalvelut
  3. Kansainvälinen vastuu, asiantuntija Sakari Löytty, Tampereen hiippakunta
  4. Jumalanpalvelus ja hengellinen elämä, luottamushenkilö Pentti Kuusjärvi, Pirkkalan srk
  5. Nuoret aikuiset vapaaehtoisina, luottamushenkilö Ellinoora Hakala, Akaan srk
  6. Luottamushenkilön rooli, kouluttaja Tytti Pietilä, Seurakuntaopisto ja luottamus- henkilö Anna Saarinen, Sääksmäen srk

15.30 Viikkomessu, piispa Matti Repo, kirkkoherra Markku Antola ja avustajia

16.00 Kirkkokahvi ja kotiinlähtö



Tilaa uutiskirje tai päätökset

Tilaa päätökset tai uutiskirje suoraan sähköpostiisi.


Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta