Monta Jussia, yksi lippu | Tampereen hiippakunta

Monta Jussia, yksi lippu


Puhe Hauhon juhannusjuhlassa 24.6.2017

 

Hyvät hauholaiset, arvoisa juhannusjuhlan väki.

Siniristiliput ovat liehuneet läpi juhannusyön, sillä tänään vietetään Suomen lipun päivää. Tänä vuonna lienee erityistä syytä liputtamiseen, sillä vietämmehän myös itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa. Lipun väreillä on oma historiansa, mutta juhannuksena voitaneen runollisesti nähdä niissä heijastuvan keskikesän yön valkeus ja päivän sini. Lipun aiheella eli ristillä on myös oma historiansa, mutta saanee siinä nähdä myös liittymisen samaan kristilliseen kulttuuriin yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Tänä vuonna voidaan sitäkin muistaa erityisestä syystä, koska vietetään uskonpuhdistuksen eli reformaation 500-vuotisjuhlia, kuten sitä nykyään nimitetään. Molempien aiheiden juhlat painottuvat historiallisista syistä kuitenkin myöhäiseen syksyyn, jolloin niitä on kovin kylmä muistaa. Ehkä on siksi sopivaa viettää hetki näiden aiheiden parissa näin keskellä kesää; jos nyt sattuu silloinkaan olemaan kovin lämmintä. Itsenäinen Suomi ja kristillinen kulttuuri luterilaisessa muodossaan kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti. Uskolla on aina ollut myös yhteiskuntaa muokkaava vaikutus.

Juhannusta vietetään tunnetusti Johannes Kastajan päivänä. Hauhon keskiaikaista kivikirkkoa pidetään Pyhälle Johannekselle nimettynä kirkkona, ja siksi täällä on juhannusjuhlia vietetty myös oman kylän kirkon juhlana. Juhannuspäivä osuu tänä vuonna oikeaan päivämäärään eli 24.6.; osa läsnäolijoista muistaa, että vuoteen 1954 asti juhannuspäivää vietettiinkin juuri silloin, mutta sittemmin se siirrettiin lauantaille. Arkipyhien vähentäminen onkin ollut yksi luterilaisen reformaation seurauksista, joskaan sitä ei voi pitää itsetarkoituksena. Antaahan se ainakin tilaa ahkeralle työnteolle, mutta samalla sisältää kääntöpuolena ajatuksen, että taloudellinen tuottavuus ja rahan kierrättäminen ovat elämässä tärkeämpiä kuin lepo, yhteisen ajan viettäminen läheisten kanssa, jumalanpalveluksesta puhumattakaan.

Johannes Kastaja viettää siis tänään syntymäpäiväänsä, ja hänen kanssaan viettävät nimipäiväänsä lukemattomat suomalaiset. Liputtakoot siis hekin! Meillä on nimittäin Juhani edelleen kaikkein suosituin miesten etunimi, ja hyvänä kakkosena seuraa Johannes. Yhteensä heitä on viimeisten sadan vuoden ajalla nimetty enemmän kuin viisisataa tuhatta, ynnä kaikki saman nimen muunnokset. Miten monta Juhania, Johannesta, Jussia tai muuta tänään nimipäiväänsä viettävää lieneekään nyt paikalla; onnittelut kaikille!

Johannes on ollut suosittu nimi halki vuosisatojen. Tämä pitää paikkansa myös reformaatioajasta eli 1500-luvusta niin meillä kuin Saksassa, luterilaisuuden kotimaassa. Kuten Suomen historia ja luterilainen kristillisyys kietoutuvan toisiinsa, voidaan myös lukemattomien reformaatioajan Johannesten nähdä toimineen sekä kristillisen uskon julistajina että yhteiskunnan rakentajina. Nyt aion lyhyesti viitata kaikkiaan viiteen 1500-luvun Johannekseen, joilla on ollut vaihteleva vaikutuksensa sekä reformaatioon että siihen, miten luterilaisuus Suomeen juurtui. Älkää olko huolissanne, tästä ei tule historian luentoa! En aio myöskään kahvipöydässä kuulustella teiltä mitään siitä, mitä sanon. Vaikkei sitä tietysti unohdettavaksikaan ole tarkoitettu.

Ensimmäinen henkilö on Johann von Staupitz. Hän oli Erfurtin augustinolaisluostarissa Martti Lutherin rippi-isä. Staupitz lohdutti omantunnonarkaa nuorta munkkia ja kehotti häntä luottamaan Kristukseen. Hän opetti ihmisen pelastuvan uskon kautta, ei omien tekojensa tähden. Staupitzin tunnuslauseena oli Kristukselle osoitettu rukous: Tuus sum, salvum me fac – Olen sinun, pelasta minut. Tältä Johannekselta Luther oppi sitä luottamusta Jumalan armoon, jota hän myöhemmin muille saarnasi.

Toiseksi viittaan Johann Agricolaan. Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua Suomen reformaattorille Mikael Agricolalle. Nimi tarkoittaa yksinkertaisesti maanviljelijää; sellaisen talonpoika saattoi omaksua lähtiessään opintielle. Täällä Hauhollakin voisi moni ammattinsa perusteella kutsua itseään agricolaksi. Johann Agricola oli Lutherin oppilas, mutta riitautui tämän kanssa juuri siitä, mitä merkitsee pelastuminen yksin uskosta eikä hyvien tekojen tähden. Johann Agricola oli sitä mieltä, että Jumalan laki ei enää ollenkaan koske Jeesukseen uskovia. He ovat kokonaan vapaat, eikä Jumalan käskyjä tarvitse enää opettaa heille. Luther päinvastoin oli sitä mieltä, ettei Jumalan lakia voi hylätä, vaan sitä tarvitaan edelleen osoittamaan ihminen syntiseksi ja ohjaamaan häntä parannukseen ja turvautumaan Kristukseen.

Kolmas on Johannes Bugenhagen, Wittenbergin kirkkoherra. Hänestä tuli Lutherin läheinen työtoveri kirkon uudistajana, sillä ilman hänen työtään reformaatio olisi kenties jäänyt vain aatteeksi tai saarnaamiseksi. Johannes Bugenhagen oli organisaattori, hänen kynästä ovat lähtöisin ensimmäiset luterilaiset kirkkojen ja koulujen järjestykset.

Näiden pappien ja teologien työ ei olisi kantanut hedelmää, ellei heitä olisi tukenut neljäs Johannes eli heidän maansa hallitsija, Saksin vaaliruhtinas Juhana Vakaa. Yhdessä veljensä Fredrik Viisaan kanssa hän piti reformaattoreita suojeluksessaan, tuki heitä taloudellisesti ja turvasi myös aseillaan. Augsburgin valtiopäivillä Juhana Vakaa johti evankelisia säätyjä keisaria vastaan pannen siinä oman päänsä pantiksi. Hän saattoi luterilaisen kirkkojärjestyksen voimaan omassa maassaan ja tuli siinä esikuvaksi monille pohjoisen Euroopan hallitsijoille.

Viides Johannes yritti jotain päinvastaista, nimittäin Ruotsin kuningas Juhana III. Hänen isänsä Kustaa Vaasa oli toteuttanut reformaation Ruotsin valtakunnassa, saattanut Lutherin opin voimaan maassa, mutta tehnyt sen katkaisemalla suhteet paaviin ja takavarikoimalla kirkon omaisuuden kruunulle. Kustaa Vaasa oli myös vahvistanut hauholaisen Martti Skytten nimittämisen Turun piispaksi, mutta valitettavasti Skytten aikana eivät luterilaiset uudistukset päässeet pitkälle, kun kuningas halusi samalla kaventaa kirkon toimintamahdollisuuksia. Vasta tämän Hauhon suuren pojan seuraajan Mikael Agricolan aikana reformaatio lähti toteutumaan laajemmin.

Todennäköisesti muuten samasta kuningas Kustaa Vaasan kirkon omaisuuden ottamisesta johtuen Hauhon naapureissa Pälkäneellä ja Tuuloksessa jäi kirkonrakennus kesken eikä niihin saatu tiilestä muurattua kattoholvia vaan ainoastaan puukatto. Myöhemmin vaille käyttöä jäädessään Pälkäneen kirkko raunioitui sään runtelemana katottomaksi. Kun varat loppuivat, Pälkäneen kirkkoon ei saatu muuratuksi tiilistä holvia, mikä olisi tehnyt siitä yhtä kestävän kuin täällä Hauholla, missä kirkko saatiin valmiiksi sopivasti ennen kuninkaan toteuttamaa uskonpuhdistusta.

Kustaa Vaasan lapsista kolme veljestä taisteli valtaistuimesta ja nousi sille yksi toisensa jälkeen. Suomen herttuana ja myöhemmin Suomen suuriruhtinaana tunnettu Juhana halusi kuninkaaksi tultuaan peruuttaa isänsä sekä edeltäjänsä, veljensä Eerik XIV tukemat luterilaiset uudistukset sekä luoda Ruotsista katolisen Puolan kanssa yhden kokonaisuuden. Siksi hän ei nainut heilaansa Kaariina Hannuntytärtä vaan puolalaisen Katariina Jagellonican; Hannuntyttären ja yhteiset lapsensa hän talletti Kangasalle Vääksyn kartanoon. Ei Juhana itse varsinaisesti paavilainen ollut, mutta puolalaisten jesuiittojen vaikutuksesta hän etsi keinoa pitää Ruotsi Rooman vaikutuspiirissä. Papisto kuitenkin vastusti hänen pyrkimyksiään eikä hyväksynyt hänen julkaisemaansa liturgiaa, ns. Punaista kirjaa. Luterilaisuus jäi voimaan ja kehittyi Ruotsissa sekä Suomessa. Tänään ristilippu liehuu merkkinä yhteydestä samaan uskoon ja samaan kulttuuriin.

Hyvät kuulijat. Viiden Johanneksen lisäksi voisin nostaa esiin lukemattomia Jusseja, Janneja ja Hannuja jotka kaimojensa tapaan ovat rakentaneet tätä maata. He ovat voineet olla agricolia, maanviljelijöitä tai valtiomiehiä tai mitä tahansa, pappejakin. Joukkoon lisäisin kaikki alkuaan saman heprealaisen nimen feminiinistä muotoa Johannaa, Hannaa, Jenniä, Jonnaa jne. kantaneet naiset. Heitä yhdistää nimi, joka vuoden valoisimpana aikana jo edeltä käsin osoittaa häneen, joka tulee vuoden pimeimpänä aikana kuuden kuukauden kuluttua. Edellisen tehtävänä oli vähetä, jälkimmäisen kasvaa. Kun valo taas lisääntyy, toivokin kasvaa.

Silloin, kun vielä on valoisaa, näkee hyvin, ja vaikka onkin lomalla, on helppo tehdä erilaisia askareita. Kun päivät alkavat lyhetä, tulee myös tärkeämmäksi tehdä työtä. Elämän tärkeät asiat asettuvat silloin järjestykseen, turha karsiutuu ja pyrkimykset keskittyvät olennaiseen. Tulevaisuutta aletaan rakentaa yhdessä. Sama lippu on kaikkien yhteinen merkki. Olkoon se meille myös uskon, toivon ja keskinäisen rakkauden merkki.