Opetuksen siltaa rakentamassa | Tampereen hiippakunta

Opetuksen siltaa rakentamassa


Teksti ja kuvat: Pirjo Silveri
Koulujen uskonnonopetus herättää paljon tunteita. Aihe kirvoitti kiitettävästi ajatuksia myös yhteisymmärrysviikon paneelikeskustelussa Tampereella. Yleisön aktiivisuus paljasti, että uskontojen ruohonjuuritason kohtaamisille on tarvetta.

 

Museokeskus Vapriikissa pidetty paneeli houkutteli auditorion lähes täyteen väkeä, joukossa oli runsaasti myös nuoria. Koko illan penkkiriveillä käsiä nousi tiuhaan, kysymyksiä ja kommentteja olisi ollut enemmän kuin oli tilaisuudelle varattua aikaa.

Tampereen noin 1 400-jäsenisestä katolisesta seurakunnasta keskusteluun osallistui kirkkoherra Zenon Strykowski. Roomalaiskatolista uskoa tunnustavien määrä kaupunkiseudulla on todellisuudessa suurempi, sillä kaikki eivät rekisteröidy seurakuntaan.

Ortodoksisesta seurakunnasta mukana oli nuorisotoimenohjaaja Newanja Balcin, luterilaista kirkkoa edusti tuomiorovasti Olli Hallikainen, muslimeja Tampereen islamin yhdyskunnan puheenjohtaja Mustafa Kara. Lisäksi mukana olivat Yrjö Mikkonen bahá’í-yhteisöstä ja Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Petri Karisma. Tilaisuuden juonsi kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja Maila-Katriina Tuominen.

Bahá’í on paneelin uskontovähemmistöistä pienin ja monelle vierain, kannattajia on koko Suomessa 850.

– En aikanaan hylännyt kristinuskoa, vaan päivitin sen. Olen kuin sipuli, jossa päällimmäisenä on bahá’í, sen alla muslimi, sen alla kristitty, sen alla juutalainen, luterilaisessa lapsuuskodissa kasvanut Mikkonen esitteli itsensä ja aikuisuuden vakaumuksensa.

Bahá’í on kiinnostunut kaikista uskonnoista ja hänen kuuluu tuntea niitä. Yhteisöllä ei ole lainkaan papistoa tai uskonnon opettajia, vaan maallikot opettavat.

Luterilaiseen kirkkoon kuuluu yli 4 miljoonaa suomalaista, järjestäytyneitä vapaa-ajattelijoita on 1 600. Petri Karisma muistutti, että Suomessa on kuitenkin 1,2 miljoonaa uskonnotonta.

Tarkkoja kannattajamääriä on vaikea määritellä, koska kaikki eivät ole virallisesti minkään uskontokunnan jäseniä, vaikka tunnustavatkin tiettyä uskoa. Esimerkiksi Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa on 3 100 jäsentä, mutta heidän lisäkseen alueella on tuhat muuta ortodoksia. Mustafa Karan arvion mukaan kaupungissa asuu noin 5 000 islaminuskoista, heistä yhdyskuntaan kuuluu 1 400.

 

Auditoriossa istui useita uskontoa itse opettaneita. Yksi heistä oli sitä mieltä, että uskonnonopetus tukee osaltaan yhteiskuntarauhaa, koska koulussa opetusta kuitenkin valvotaan koko ajan.

– Se lisää yleissivistystä ja estää uskonnon käyttämistä vallan välineenä. Lapset yleensä tykkäävät aineen tunneista, ja ovat sen aiheista hyvin kiinnostuneita. Uskonnossa voi sitä paitsi käsitellä laajasti koko elämää, kommentoija sanoi.

Ääneen pääsi myös 2000-luvulla koulunpenkillä istunut oppilas. Hän piti parhaina uskonnonopettajina niitä, jotka osasivat sitoa uskonnon aiheet muuhunkin kuin virsikirjaan.

– Nykyään koulun uskontotunneille kutsutaan usein puhumaan edustajia eri uskonnollisista yhdyskunnista. Minusta se on hyvä linja. Eri kulttuureista kuuleminen on yleissivistävää, ja siksi uskonnonopetus on hyödyllistä.

 

Miten katsomusainetta tulisi kehittää? Pitääkö olla yleistä vai oman uskonnon opetusta?

Uskonnon tuntimäärä puhutti pitkään, tuntia viikossa pidettiin yleisesti liian vähänä. Mustafa Kara arvioi että Tampereen kouluissa on yli 500 islaminuskoista oppilasta. Yhdellä ja ainoalla viikkotunnilla samassa ryhmässä saattaa olla ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin.

– Se ei ole riittävän antoisaa, Kara kritisoi. – Olemmekin ehdottaneet, että jako olisi edes 1–3-luokkalaisiin ja 4–6-luokkalaisiin.

Entä omaa vai kaikille samaa?

– Varhaisnuorelle kaikkien uskontojen sekamelska ei anna riittävää vakaumuspohjaa. Ensin pitää tuntea oma, sitten isompana myös muita uskontoja, Kara vastasi.

Ortodokseja edustanut Balcin myötäili Karaa siinä, että vähemmistöjen oppilaita yhdistetään liian ronskisti, kun samaan ryhmään kuuluvat 1–6-luokkalaiset.

– Joskus mukana on jopa yläkoululaisia. Toivon myös, että ainakin 1–2 luokkalaiset voisivat saada opetusta omassa koulussaan, ettei heitä tarvitsi kuljetella eri kouluihin, Balcin esitti.

– Ortodoksiopetuksessa on Tampereella yksi virka ja sen lisäksi on yksi tuntiopettaja. Henkilökuntaa on kovin vähän. Seurakunta on kasvanut, mutta opetuksessa tilanne pysynyt muuttumattomana 13 vuotta, hän harmitteli.

 

Yleisön joukosta joku arvosteli voimakkaasti luterilaista kirkkoa, kun se aikanaan hyväksyi tunnustuksellisesta opetuksesta luopumisen, ja jätti uskon opettamisen seurakuntien ja kotien harteille.

Tuomiorovasti Olli Hallikainen muistutti, että niin Tampere kuin koko Suomi kansainvälistyvät kiihtyvää vauhtia.

– Koska on hyvin erilaisia perheitä, on tärkeää, että oppilaat voivat opettajan johdolla koulussa käydä läpi myös katsomuksellisia asioita. Ja jotta voi keskustella, täytyy tietää, kuka minä olen, mistä tulen, mikä on oma uskoni. Katsomus, uskonnollinen tai ei-uskonnollinen, on tärkeä osa lapsen identiteettiä. Siksi on syytä iloita, kun yhteiskuntakin ymmärtää tämän tarjoamalla uskonnonopetusta, Hallikainen sanoi.

Mustafa Kara pyöritteli kysymystä, pitääkö koulun vai kodin opettaa uskonnollisia asioita lapsille.

– On myös niin, että kaikki vanhemmat eivät koe osaavansa kunnolla opettaa uskontoa vaan he haluavat, että nimenomaan koulu tekisi sen.

Petri Karisma muistutti perustuslaista, jonka mukaan koulussa on annettava tunnustuksetonta opetusta, ja esimerkiksi rukoileminen on kiellettyä.

– Kenenkään ei ole pakko osallistua vakaumuksensa vastaisiin tilaisuuksiin koulupäivän aikana. Se tarkoittaa, että lapsille opetetaan uskonnoista, ei uskontoon. Opetus painottuu tietopuolisuuteen, hän sanoi.

 

DSC_8197

Vas. panelitit Olli Hallikainen, Yrjö Mikkonen ja Petri Karisma.

 

Elämänkatsomustiedon resurssit ovat Karisman mielestä liian pienet, oppikirjoissa parantamisen varaa, eivätkä aineen opettajat aina ole innostuneita viikon aikana monessa eri koulussa kiertämisestä.

– Tilanne on paranemassa, kun et-oppilaiden määrä etenkin isoissa kaupungeissa kasvaa, hän arveli.

Muista panelisteista poiketen Karisma oli sitä mieltä, että kouluun pitäisi saada yksi yhteinen katsomusaine.

– Ei ole järkevää, että vähemmistöjen oppilaita siirretään pois tietyiltä tunneilta. Siinä syntyy helposti asetelma me kristityt – ne muut. Ei ole valtion tehtävä opettaa uskontoa, se kuuluu kodeille.

Karisman ajatusta vastaan nousi argumentteja sekä kristittyjen että muslimien suunnalta. Esimerkiksi rukoilemisen sallimista pidettiin tärkeänä, koska se kuuluu uskontoon. Vahvimmin tätä mieltä oli katolinen Zenon Strykowski.

– Nykyään koulussa ei saa harjoittaa uskontoa, vaan täytyy antaa vain tietoa. Käytäntö ei palvele oppilaan hengellistä tarvetta. Lapsi toivoo että maailma on yhteinen, koti, perhe, koulu yhtenäisiä. Jos lapsi ymmärtää, ettei koulussa voi rukoilla, se ei ole hänelle hyväksi. Minusta perheillä pitää olla oikeus saada sellaista uskonnonopetusta, joka mahdollistaa uskonnon harjoittamisen. Se on uskon syventämistä, joka syventää myös lapsen identiteettiä, Strykowski esitti.

Karisma viittasi oitis Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kantaan: nykypäivän Suomessa indoktrinaatio on mahdotonta, vanhempien täytyy tietää, mitä koulussa opetetaan.

– Jos koulussa ruvetaan käännyttämään lapsia uskontoon, silloin rikotaan perustuslakia, hän huomautti.

 

Paneelissa vaihdettiin ajatuksia myös siitä, onko uskonnonopetus arvokasvatusta vai ei. Vapaa-ajattelijoiden Karisman mielestä koulun ei pidä mitenkään ottaa kantaa arvokysymyksiin. Sen sijaan ortodoksien Baldin piti arvokasvastusta tärkeänä, koska se tähtää lasten hyvinvointiin.

– Lapsen on vaikea erottaa tietopuolista opetusta ja uskon sisältöä, hän perusteli.

Yrjö Mikkosen mielestä hengellisen identiteetin ja arvomaailman yhdistämistä on mahdoton antaa koulun vastuulle, koska elämme monikulttuurisessa maailmassa.

– Seurakuntaelämää, uskonnollisia juhlia, häitä ja hautajaisia ei voi tuoda kouluun, vaan aina on tehtävä kompromisseja. Koulussa ei pystytä juhlimaan kaikkien uskontojen kaikkia juhlapäiviä, hän sanoi.

Olli Hallikainen muistutti, etteivät arvot synny koulussa tai kouluiässä.

– Jo kolme-nelivuotias alkaa pohtia asioita syvällisesti, kun kaveri hiekkalaatikolla mottaa. Hän joutuu miettimään, miten toista saa kohdella. Koulussa käydään läpi sellaisia asioita kuin mitä on hyvä elämä ja miten suhtaudun toiseen. Kristitylle ne nousevat Raamatun opetuksesta, ja totta kai näitä myönteisiä asioita täytyy tuoda esiin. Koulussa pitää olla foorumi, missä voidaan käydä katsomuksellista keskustelua, mutta kyllä sen rinnalla pitää olla jotakin, mikä tukee lapsen omaa identiteettiä, Hallikainen sanoi.

 

Maila-Katriina Tuominen päätti illan afrikkalaiseen viisauteen ja pariin sananlaskuun: ”Vuoret eivät kohtaa toisiaan, mutta ihmiset kohtaavat”, ja ”Parempi rakentaa siltoja kuin pystyttää seiniä.”

Yhteisymmärrysviikko täytti tänäkin vuonna osaltaan tätä sillanrakentajan tehtävää.

DSC_8207

Uskonnonopetusta pohtineen keskustelun juonti toimittaja Maila-Katriina Tuominen. Panelisteina katolisia edusti Zenon Strykowski (vas.), luterilaisia Olli Hallikainen, bahá’í –yhteisöä Yrjö Mikkonen, vapaa-ajattelijoita Petri Karisma, ortodokseja Newanja Balcin, muslimeja Mustafa Kara.

 

YK:n yleiskokous on julistanut helmikuun ensimmäisen viikon maailmanlaajuiseksi, uskontojen yhteisymmärryksen viikoksi (World Interfaith Harmony Week).

Suomessa sitä on vietetty vuodesta 2011. Tavoitteena on luoda näkyvä ja kuuluva tapahtuma, joka antaa ihmisille eväitä ja välineitä uskontojen ja vakaumusten väliseen vuorovaikutukseen.

www.yhteisymmarrysviikko.fi

 

 

 



Tilaa uutiskirje tai päätökset

Tilaa päätökset tai uutiskirje suoraan sähköpostiisi.


Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta