Paatuneetkin voivat parantua | Tampereen hiippakunta

Paatuneetkin voivat parantua


Saarna Hämeenkyrön seurakunnan piispantarkastuksessa 19.3.2017

 

Evankeliumi Joh. 12: 37-43

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:

– Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?

He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:

– Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

 

Kauneus on katsojan silmissä, sanotaan. Sillä tarkoitetaan, että itse kukin voi vapaasti pitää kauniina sitä, mikä omaa silmää viehättää. Se on siis aika yksilöllinen ja vapaa mielipide. Joku on sanonut, että myös siisteys on katsojan silmissä. Oman kodin epäsiisteys ei ehkä haittaa, mutta joku toinen voi siihen kiinnittää huomiota. Mutta ehkä siisteys ei ole ihan makuasia; ehkä siinä sittenkin on ihan kaikille yhteisiä arviointiperusteita.

Sanotaan, että ihminen näkee mitä haluaa ja uskoo mitä haluaa. Hän kiinnittää huomiota siihen, mitä odottaa näkevänsä. Kuulemistaan uutisista hän tarttuu niihin, jotka sopivat hänen kokonaiskuvaansa maailmasta. Hän rakentaa omaa käsitystään subjektiivisesti, vaikka maailma, jossa hän elää, on kaikille yhteinen. Sitä on kuitenkin vaikea tai mahdotonta lähestyä puhtaan objektiivisesti, sillä jokainen tieto suodattuu mieleemme subjektiivisten käsitystemme seulomana ja värittämänä. Mikä ei niihin sovi, se torjutaan vääränä ja paikkaansa pitämättömänä.

Nykyihmiselle tärkeää valintojen vapautta on viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa venytetty koskemaan myös totuutta. Jokainen voi pitää totuutena sitä, mikä eniten miellyttää. Tämä on tuottanut tiedonvälitykselle uusia vaikeuksia; tiedon tulvassa kulkee totuuden rinnalla niin sanottuja ”vaihtoehtoisia totuuksia”. Erilaisille näkemyksille voi jokainen vaatia totuusarvoa, ja muiden perustellutkin näkemykset voi ohittaa kuittauksella: se on vain sinun näkemyksesi. On siirrytty ”totuuden jälkeiseen” aikaan.

Onko uskon asioissa yleisiä, kaikille yhteisiä objektiivisia totuuksia? Vai onko totuus Jumalasta riippuvaista siitä, mitä itse kukin tahtoo uskoa? Onko evankeliumi, jota kirkossa julistetaan, vapaasti tulkittavaksi tarkoitettua oman maailmankuvan rakennusmateriaalia? Vai onko se Jumalan sanaa, yhteinen totuus kaikille kuulijoille?

Äsken luettiin Johanneksen evankeliumista kappale, jossa pohdiskellaan juuri tätä: onko sanoma Jeesuksesta tarkoitettu jollain yhteisellä tavalla uskottavaksi, vai riippuuko se jokaisen omasta tulkinnasta ja on silti aina yhtä totta? Edellä evankelista on kertonut Jeesuksen teoista ja opetuksista, mutta sen jälkeen hän antautuu pohtimaan, miksi eivät niistä huolimatta kaikki usko Jeesuksen olevan Jumalan Poika.

Jeesus oli tehnyt tunnustekoja, jotka osoittivat hänen olevan Jumalan lähettämä. Hän ei ollut tehnyt vain ihmeitä hämmästeltäviksi, vaan tekoja, joiden tarkoituksena oli osoittaa, kuka hän on. Niiden tarkoituksena ei ollut koota kansaa seuraamaan viihdyttävää näytöstä. Ihmeiden takana oli varsinainen ihme, jonka saattoi tavoittaa vain uskossa, nimittäin se, että Jumala oli astunut ihmisten luo. Jeesuksen teot viittaavat tähän ihmeeseen: hän ei olekaan vain rakentajan poika Nasaretista, vaan Jumalan Poika taivaasta. Jeesus teki tunnustekoja, jotka osoittivat hänen suhteeseensa taivaalliseen Isään. Tämä mies ei ole taikuri eikä ennennäkemättömien temppujen tekijä vaan Jumala itse.

Noilla teoilla oli syvempi päämäärä kuin vain se, että jotain ennennäkemätöntä tapahtuisi. Päämääränä oli, että niistä syntyy usko Jeesukseen. Mutta toisin näyttää käyneen, ja sitä evankelista pohtii. Hän lainaa Vanhasta testamentista profeetta Jesajan kirjaa ja miettii, miksi vain harvat uskoivat. Eivätkö he halunneet uskoa? Vai oliko jokin syvempi syy siihen, etteivät he uskoneet? Jesajan kirjasta löytyi vastaus: he eivät voineet uskoa, sillä Jumala oli paaduttanut heidän sydämensä. Vaikka he näkivät, heissä ei syntynyt uskoa.

Ehkä ihmisellä on vapaus uskoa, mitä tahtoo. Mutta kun puhutaan uskosta Jumalan Poikaan, näyttää siltä, ettei hänellä olekaan vapautta, ellei Jumala sitä anna. Jos Jumala sokaisee ihmisen silmät ja paaduttaa hänen sydämensä, hän ei voi uskoa. Mutta miten se voidaan sitten lukea ihmisen syyksi? Käsittämätön paradoksi: vain Jumala voi antaa uskon, mutta hän voi myös tuomita uskon puutteesta. Ihminen ei voi vapaasti päättää uskoansa, vaan se on Jumalan vaikutusta hänessä, ja kuitenkin uskon puute voi tehdä hänestä Jumalan silmissä tuomitun. Miten sitten ylipäätään on mahdollista uskoa, ellei usko olekaan ihmisen vapaasti valittavissa sen mukaan, mitä itse tahtoo?

Joka kuulee Jeesuksen puheen Jumalan puheena, sitä Jumala vetää luokseen. Joka tunnistaa, että häntä Jumala kutsuu, uskoo jo häneen. Jota Jumala kutsuu Jeesuksessa, siinä herää usko nimenomaan Jeesukseen. Paradoksi aukeaa tältä kohtaa: Jumala itse synnyttää uskon antaessaan kuulla sanaansa. Sanan hylkääminen koituu ihmiselle tuomioksi. Jumalan kutsu vetää ja vapauttaa omalla voimallaan. Evankeliumin kertomuksessakin se, joka näkee Jeesuksen teot Jumalan tekoina, sille kaikuu Jumalan kutsu. Mutta hän joutuu ratkaisun paikalle, valitsemaan seuratako Jeesusta vai pysyäkö omaan itseensä keskittyneenä.

Evankeliumissa mainitaan, että monet niistä, joiden arveltiin olevan sydämeltään kovia, kuitenkin uskoivat Jeesukseen. Vaikka profeetta Jesajan kirjasta saattoi lukea, että Jumala on sokaissut ja paaduttanut ihmiset jotka Jeesusta vastustivat, monet hallitusmiehet kaikesta huolimatta salaa kuitenkin häneen uskoivat. Mutta pidemmälle he eivät tahtoneet mennä, vaikka ilmiselvästi kuulivat Jeesuksessa Jumalan kutsun. He eivät halunneet Jeesuksesta riskiä omalle arvostukselleen. He eivät halunneet hänestä uhkaa omalle hyvinvoivalle asemalleen yhteiskunnassa. He olisivat voineet valita, mutta valitsivat väärin. He eivät asettaneet etusijalle Jumalan kunniaa vaan oman kunniansa.

Joka kuulee Jumalan kutsun, ei ole toivottomassa tilassa. Häntä ei ole kadotettu paatumukseen, vaan hän edelleen voi kääntyä seuramaan Jeesusta. Sana vetää häntä voimallaan. Mutta siinä tilanteessa ei tule ryhtyä laskelmoimaan, ettei Jumalan kutsu mene ohitse. Jotka näkivät Jeesuksen tunnusteot, heissä usko lähti liikkeelle ensin silmistä: he näkivät. Näkemisestä se siirtyi sydämen ymmärrykseen: tämä mies on Jumalan Poika, ja hän on minua varten. Ymmärtämisestä usko siirtyy tekoihin, nimittäin kääntymiseen ja kääntymisestä Jumalan toteuttamaan parantamiseen.

Tarvitaan siis sekä silmät, sydän että jalat, tarvitaan tietoa ja ymmärrystä, jotta syntyy kääntymystä sekä syntien vaivasta paranemista. Mutta tarvitaan myös rohkeutta ottaa uskon askelia. Se ei ollut helppoa Jeesuksen aikana; miten se olisi sellaista sitten tänäänkään?

Jeesus on yleisessä keskustelussa vaikea aihe; hän on pyhä, mutta hänestä ei sovi puhua vakavasti, sillä se muistuttaisi hänen olevan totuus. Häneen ei kannata viitata, sillä vaikka häneen yleisesti uskotaan, siitä seuraa närkästystä. Joskus näyttää siltä, että Jeesuksesta saa puhua vain leikkimielessä: hänestä saa piirtää pilakuvia, näytellä sketsejä, laatia elokuvia, kirjoittaa tarinoita – mutta jos hänet ottaa tosissaan, siitä seuraa silmätikuksi joutuminen.

Jokainen tuntuu kyllä tietävän, millainen Jeesus on. Yleisesti tiedetään, mitkä ovat avainkohtia hänen elämässään; vietetäänhän niitä vuodenkierrossa jatkuvasti juhlina: syntymä jouluna, tietäjät loppiaisena, ehtoollinen kiirastorstaina, ristiinnaulitseminen pitkäperjantaina, ylösnousemus pääsiäisenä. Perusasiat ovat hallussa, ja jopa Jeesuksen erikoiset tunnusteot muistetaan: veden muuttaminen viiniksi, kävely vetten päällä, haudasta ylös astuminen – nämä esiintyvät säännöllisesti viihteellisissä tarinoissa ja kuvissa sekä sitaatteina näytelmissä ja elokuvissa; voisi siis sanoa ihmisten jollain tasolla uskovan häneen.

Mutta jos tulee puhe siitä, että Jeesus on elävä persoona, johon on henkilökohtainen uskonsuhde ja jota rakastetaan ja palvotaan ja jolle osoitetaan rukouksia, mennään kiusalliselle alueelle. Silloin Jeesus alkaa puhutella sydäntä, paatumuksen kova pinta poistuu ja herkkä sisin paljastuu. Jeesus astuu askelen lähemmäs, tulee yleisestä tiedosta henkilökohtaiselle tasolle. Hän astuu pois pilakuvan kehyksistä ja laskeutuu sketsin näyttämöltä katsomoon. Silloin hän ei enää ole kohde, jota tarkkaillaan etäältä, vaan hän itse ottaa ihmisen huomionsa kohteeksi. Silloin häneen on otettava kantaa. On vastattava hänen kutsuunsa, mutta se ei ole helppoa. Helpompaa onkin vaieta kuin tunnustaa.

Jeesuksen teoissa tapahtuu ihmeitä; sairaat paranevat ja rammat kävelevät, mutta suurempi ihme on, että paatuneetkin paranevat, alkavat uskoa häneen ja kääntyvät seuraamaan ja tunnustamaan häntä. Heissäkin voi tapahtua muutos. Evankeliumissa tarkoitettu sokeus ei ole sitä, ettei näe silmillään vaan ettei se, mitä näkee, mene sydämeen. Se voi kuitenkin mennä, kun Jumalan puhuttelua kuunnellaan.

Hämeenkyrön seurakunnassa on toimitettu piispantarkastusta. Täällä on etsitty tietä eteenpäin pitkässä neuvottelujen sarjassa, mutta myös viikonlopun aikana erilaisissa tapaamisissa. On tavattu myös erilaisia yhteistyökumppaneita. On käynyt ilmi, että tällä paikkakunnalla halutaan palvella ihmisiä ja toimia heidän parhaakseen yhdessä seurakunnan kanssa. Se kaikki kertoo siitä, että halutaan uskoa Jeesukseen, vaikka sen tunnustaminen ei aina löydä tietään toisten korviin. Siitä voi pidättää arkuus. Arkuutta kuitenkin poistaa se, että uskon pääkohdat ovat yhteiset. Nyt kertaamme nuo pääkohdat nousemalla ylös ja yhtymällä uskontunnustukseen.

Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa
http://tampereenhiippakunta.fi



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta