Salaisuuden palvelijat | Tampereen hiippakunta

Salaisuuden palvelijat


Piispan saarna papiksi ja diakoniksi vihkimisen messussa loppiaisena 6.1.2013 Tampereen Tuomiokirkossa

Evankeliumi Matt. 2: 1-12
Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
– Sinä, Juudan Betlehem,
et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
sillä sinusta lähtee hallitsija,
joka on kaitseva kansaani Israelia.”
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Kuinka moni teistä kirkossa istuvista koristeli tänä jouluna joulukuusta? Nostakaapa käsi ylös. Hyvä! Niin koristelin minäkin. Kuinka moni teistä kuusta koristelleista tänä jouluna itse kurkotteli sen tähden paikoilleen? Se ei ole ihan helppo tehtävä. Joissain perheissä se on perinteisesti isän tehtävä; hän kun on pisin ainakin silloin, kun lapset ovat vielä pieniä. Tällainen perinne on jäänyt minunkin perheeseeni.

Eikö ole ihmeellistä, että tuo Betlehemin tähti näkyy vieläkin? Ei toki enää sillä tavoin, että sen taivaalta havaitsisimme, tai että se edelleen vetäisi tietäjiä idästä jonkin tietyn talon luo. Mutta se näkyy sillä tavoin, että jokaiseen kotiin, jokaiseen joulukuuseen, tänne kirkkoon ja Keskustorille, tuo tähti nostetaan kuusen latvaan. Sieltä se edelleen näkyy ja kutsuu vastasyntyneen Kuninkaan luo. Tuolla kauna sitten ohimenneellä tähtitaivaan ilmiöllä on ollut pysyvä vaikutus.

Ehkäpä tähti onkin kaikkein yleisin joulukoriste? Ehkä se on kaikkein levinnein joulun symboli? Ehkä se on tullut niin yleiseksi keskitalven koristeeksi, ettei sitä enää osata yhdistää Jeesuksen syntymään? Ehkä tähti nähdään, mutta ei nähdä, mihin se osoittaa? Jotain samaa lienee koko joulun asemassa suomalaisessa kulttuurissa – joulun vietto läpäisee kaiken niin, ettei sitä aina muisteta Herran Kristuksen syntymäjuhlaksi. Mutta tähti jatkaa hiljaista loistoaan ja osoittaa edelleen tietä. Näin kauas se vieläkin näkyy, vaikka tietäjät ovat jo omaan maahansa kiertotietään palanneet.

Tänään, joulun päättävässä loppiaismessussa vihitään yksi uusi diakoni ja kolme uutta pappia. Tänään teidät neljä erityisesti kutsutaan tehtäviin omalla ajallanne niin kuin tuo ihmeellinen tähti. Te olette tulleet elämänvaiheissanne hetkeen, jolloin teidät kirkko kutsuu ja rukouksin sekä kätten päälle panemisin siunaa ja lähettää Pyhän Hengen voimassa. Teidän ”elämän kiertoratanne”, jos tällainen tähtitaivaan kielikuva sallitaan, on nyt tullut vaiheeseen, jossa tehtävänne merkitsee asettumista näkyviin jollekin tietylle kolkalle. Mutta ehkä teidän vaikutuksenne tulee ulottumaan kauas ja merkitsemään monien elämässä vielä pitkään.

Kaikkien niiden tehtävä, jotka on Pyhässä Kasteessa otettu Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen, on loistaa sitä valoa, joka osoittaa tietä ja näyttää, missä Kristus on. Mutta tänään erityisesti teihin vihittäviin voi soveltaa sanoja, jotka apostoli Paavali kirjoitti itsestään ja jotka luettiin tämän päivän lukukappaleessa Efesolaiskirjeestä: ”Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella, jonka Jumala on voimassaan minulle suonut.” (Ef. 3:7)

Evankeliumin palvelija, armolahja, Jumalan voima. Siinä kolme tuon lauseen avainkäsitettä. Evankeliumin palvelija, armolahja, Jumalan voima. Edellä Paavali on puhunut ”Jumalan tahdon salaisuudesta”, joka nyt on paljastettu ja jonka palvelijaksi hänet on kutsuttu (Ef. 1:9; 3:3). Jumalalla on aikojen alusta asti ollut tahto saattaa kaikki Kristuksen yhteyteen ja tehdä hänessä kaikki osallisiksi siitä ikuisesta elämästä, joka hänellä kaiken elämän antajana on (Ef. 1:10). Mutta tätä Jumala ei ole kertonut kerralla, kuin yhdellä taivaallisella ilmestyksellä, vaan hän on vähitellen paljastanut sitä kuin salaisuutta profeettojensa välityksellä.

Nyt Jumala on tehnyt Pojassaan tiettäväksi sen pelastuksen, jonka hän on alusta asti valmistanut, ja sen palvelukseen hän on Paavalin sanojen mukaan kutsunut apostolinsa – eikä vain apostolinsa, vaan koko kirkkonsa. Tuon pelastuksen salaisuuden olennainen sisältö on, että kaikki maailman kansat saavat olla Jumalan lapsia ja hänen lupaustensa perillisiä. Ei ole eroa juutalaisella eikä kreikkalaisella, ei myöskään jerusalemilaisella eikä tamperelaisella.

Jumala kutsuu evankeliumin palvelijoiksi, antaa armolahjojaan ja varustaa voimallaan. Siitä on kysymys myös tämän päivän vihkimyksissä: teille, diakoniksi ja papeiksi vihittäville, rukoillaan tänään Pyhän Hengen lahjaa. Te saatte Hengen varustamina antaa omat saamanne lahjat käyttöön omissa viroissanne. Niin teidät kutsutaan, siunataan ja lähetetään kuin tuo Betlehemin tähti osoittamaan omilla paikoillanne, omissa tehtävissänne, millaisia suuria tekoja Jumala tekee Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Teidän ei tarvitse itse yrittää tulla kirkkaiksi tähdiksi eikä messiaiksi; sen sijaan te saatte itse omin ja teoin viitata siihen, millainen on Jumalan hyvä tahto, tuo paljastettu salaisuus ihmiskuntaansa kohtaan. Te saatte astua hänen rakkautensa palvelukseen.

Kun Jumala lähettää evankeliumin palvelijaksi, hän ei lähetä salaiseen palvelukseen. Hän ei lähetä enää vartioimaan salaisuutta, jota hän itse on sukupolvien ajan pidätellyt. Vartijat eivät avaa vaan sulkevat; he sulkevat ovia ja ikkunoita, sulkevat kirjoja, radioita ja tietokoneita, sulkevat silmiä, suita ja korvia, sitovat käsiä ja jalkoja, estävät pääsemästä lähelle, asettuvat eteen, etteivät ihmiset pääse kurkistamaan ja koskettamaan Jumalan salaisuutta. Tätä vartija tekee ehkä inhimillisesti viisaassa ja hyvässä tarkoituksessa, mutta sellaiseen tehtävään ei Jumala nyt kutsu niitä, jotka hän lähettää osoittamaan Poikansa syntyneen maailmaan. Ei, Jumalan paljastetun salaisuuden edessä ovia avataan ja tehdään salaisuus kaikille tiettäväksi.

Mutta evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on myös salaisuus, joka ei kaikille avaudu. Se on salaisuus, jota ei itseensä keskittynyt ihmisen mieli voi käsittää. Sitä ei voi ottaa vastaan ihminen, joka pyörii itsensä ja oman asemansa, omaisuutensa, hyvinvointinsa, suosionsa tai varmistetun tulevaisuutensa ympärillä. Evankeliumin salaisuuteen voi kurkistaa vain ihminen, joka vapautuu oman itsensä kahleista ja näkee toisen ihmisen, lähimmäisen, sellaisen, jonka kautta tulee muutos myös omaan elämään. Sellainen ihminen näkee vaivaa, odottaa ja etsii oikeaa Kuningasta, suunnan selvitettyään kuormaa kamelinsa, lähtee liikkeelle, seuraa tähteä ja lopulta löytää myös Vapahtajan.

Jeesuksen löytävä ihminen ei vain kumarru kohteliaasti vaan heittäytyy maahan palvomaan Herraa, niin pieneltä ja vähäiseltä kuin vastasyntynyt lapsi voikaan vaikuttaa ollakseen itse Jumalan Poika. Sellaista ihmistä voi kutsua myös viisaaksi, joka löytää alas tulleen, ihmiseksi syntyneen Jumalan, tavallisten ja köyhien ihmisten vähäisyydestä ja avaa tälle kaikkein arvokkaimman aarteensa, nimittäin oman elämänsä. Tällainen ihminen näkee enemmän kuin se, joka vain keskittyy vain oman asemansa turvaamiseen kuin Herodes, jota voi ehkä kutsua viekkaaksi mutta ei viisaaksi.

Herodeksen kaltaiset tyrannit vartioivat valtaansa; heistä ei voisi tulla Jumalan pelastuksen salaisuuden palvelijoita, sillä pelastusta tulee avata, ei sulkea omien muuriensa sisään. Herodeksen kaltaiset valtansa vartijat ovat omista oikeuksistaan mustasukkaisia, pelkäävät uusia tulokkaita, eivät ymmärrä ajan muutosta, eivät osaa ajatella, että elämä jatkuu heidän jälkeensä ja heistä jää vain tyrannin muisto. Kuka haluaisi tulla muistetuksi itsekkyydestään, kuka terävistä kyynärpäistään? Kuka haluaisi, että jäljelle jäävät muistavat johtajansa, sukulaisensa, naapurinsa, tuttavansa, esimiehensä tai työtoverinsa ainoastaan vehkeilystä oman etunsa hyväksi ja oman yliotteensa vartioinnista?

”Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem”, kertoo evankelista Matteus, kun tietäjät ilmestyivät kyselemään syntyneestä kuninkaasta. Miksi koko Jerusalem pelästyi? Eikö sille nyt koittanut mahdollisuus päästä eroon tyrannistaan ja saada hyvä kuningas pahan tilalle? Ehkä se pelästyi mahdollisia levottomuuksia. Ehkä Herodeksen pelästyminen oli huono enne, jota ei mikään taivaan tähtimerkki käännä hyväksi. Mitä tällaisesta voisi seurata?

Tosiasiassa jerusalemilaisilla saattoi hyvinkin olla syytä pitää kuninkaansa puolia, vaikka hänet tunnettiin murhamiehenä, joka ei säästänyt omia perheenjäseniäänkään varmistaakseen asemansa. Keisari Augustuksen kerrotaan tokaisseen sarkastisesti, että hän olisi mieluummin Herodeksen sika kuin tämän poika. Mutta oli juutalaisilla aihetta olla Herodeksesta ylpeitäkin. Hänet tunnetaan monumentaalisten rakennusten pystyttäjänä, joka kohotti kansansa itsetuntoa, joskin vainoharhaisen rautaisella otteella. Sellaisella otteella hän saattoi hyvinkin kuristaa myös Betlehemin perheitä.

Kautta aikojen ovat sisimmässään heikot käyttäneet viattomia välineenä oman itsetuntonsa paikkaamisessa. Tämän kaltaisia arvailuja esitettiin myös, kun joulun alla Yhdysvalloissa kouluun tunkeutunut asemies ampui kymmeniä ekaluokkalaisia. Eivät nuo lapset tosiasiassa millään tavoin häntä uhanneet.

Tyrannien alaiset kansalaiset pysyvät kenties juuri siksi hiljaa, koska he siten tietävät pääsevänsä vähemmällä. Kun he saavat leipää, he eivät osoita mieltään vaan kuuliaisuuttaan. Vaatii kansalaisilta paljon, ennen kuin he kääntyvät edes alistavia tai riistäviä johtajiaan vastaan; varsinkin, kun nämä ovat ainoa turva ulkopuolisia vastaan. Mutta teeskentelivätkö jerusalemilaiset pelästyksessään yhtään sen enempää kuin Herodes, joka väitti tulevansa myös lasta kumartamaan? Ehkä molemmat olivat aiheellisesti huolissaan siitä, mitä muutos toisi tullessaan.

Nimittäin tuo Betlehemin lapsi todella muuttaa ihmisten elämää. Hän ei jää makaamaan seimeen, vaan nousee sieltä toteuttamaan Jumalan valtakunnan lähelle tulemista. Siinä valtakunnassa köyhät saavat kuulla ilosanoman, sokeat saavat näkönsä, vangitut vapautensa. Ne, joita on riistetty ja poljettu, joilta on viety oikeus ja mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään, asetetaan etusijalle. Itsensä korottaneet suistetaan istuimiltaan, mutta alhaiset nostetaan. Kun Jumalan valtakunta tulee lähelle, ihmisten arvostukset käännetään ylösalaisin.

Sitä muutosta kuvaa, miten kaukaiset tietäjät, nuo kirjansa lukeneet, tähtitaivaan liikkeiden seuraajat ja luonnon ilmiöiden tutkijat, lähtivät liikkeelle osoittamaan kunnioitusta pienelle lapselle, nuoren äidin esikoiselle, tietämättä hänestä yhtään sen enempää. Mutta hänet nähdessään he uskoivat, heittäytyivät maahan hänen edessään ja antoivat kalleinta mitä heillä oli. Näiden viisaiden tavoin voi nytkin jokainen etsiä tuohon samaan lapseen kätkettyä viisautta, oli hän millä alalla tahansa, miten pitkään tai lyhyesti lukenut. Tarvitaan vain avoimien silmien ja korvien lisäksi avoin sydän ja valmius ottaa vastaan suuren Jumalan työ ulkonaisesti vähäisessä ja antautua sen palvelukseen.

Maailman kaikki tieto, mitä voidaan maailmankaikkeudesta tutkia, opettaa jotain siitä, miten Jumala toimii. Pienimmistä hiukkasista suurimpiin galaksiryhmiin asti, tai pikemminkin, koska kummassakaan suunnassa emme tunne rajoja, mitä pienempiin ja mitä suurempiin yksiköihin ihmisen tiedonjano voi kurottautua, sitä enemmän eteen aukeaa äärettömyys. Onko mitään, mikä kokoaa kaiken?

Tiedemiehet etsivät kaiken teoriaa, joka yhdistäisi perusvoimat ja selittäisi maailmankaikkeuden rakenteen. Mutta selittäisikö se vain maailman, jossa elämme? Vastaisiko se kysymyksiin siitä, mitä elämä on, mitä tavoitella ja miksi? Jos koko maailmankaikkeus on vain hiukkasten leikkiä; jos kaikki tapahtuu, koska luonnonlait niin määrää ja evoluutio lopulta tuottaa, onko ihmisen elämällä mitään tarkoitusta? Onko hänen omilla valinnoillaan merkitystä, jos kaikkea ohjaavat häntä paljon suuremmat lainalaisuudet? Kun tähtien tai hiukkasten tutkija zoomaa havaintonsa äärimmäisen suureen tai äärimmäisen pieneen, mitä merkitystä on enää hänellä itsellään, mikä asema voi olla itse ihmisellä taivaan avaruuksissa? Kaikki karkaa hänen kädestään ja hänen elämänsä paljastuu vain ohikiitäväksi ja turhaksi hetkiseksi, joka ei ole kiinni missään, ei tule mistään eikä tähtää mihinkään.

Vanhat kuvat korjataan uusilla ja paremmilla, tieteiden teoriat vahvistuvat ja tarkentuvat, tai vanhenevat ja vaihtuvat, mutta sama salaisuus pysyy: Jumalan suunnitelma Pojassaan Kristuksessa, joka yhdistää kaiken mitä on taivaassa ja maan päällä, kuten Paavali efesolaisille kirjoitti (Ef. 1:10). Tässä, Kristuksessa on myös ihmisen elämän tarkoitus kätkettynä: tulla osalliseksi suuresta Jumalasta.

Emme vielä tiedä, mitä teistä tänään vihittävistä tulee muuta kuin diakoni ja pappeja. Emme näe tulevaisuuteen, emme ainakaan niin kauas, että osaisimme arvioida teidän työnne tulevaa merkitystä. Teistä voi tulla tietäjiä ja viisaita. Ei ole oikein hyvä evästää teitä tai ketään muutakaan Herodeksen antamilla ohjeilla, mutta kyllä hänen tietäjille antamansa kehotuksen sanat silti sopivat: Menkää sinne – ottakaa selko – löytäkää lapsi – ilmoittakaa muillekin, että häntä voi tulla kumartamaan.

Pyydän vihittäviä nyt astumaan alttarin eteen.