Tavallisten asioiden henki | Tampereen hiippakunta

Tavallisten asioiden henki


Piispan puheenvuoro Nuoret ja syrjäytyminen -kiertueella Tampereella 13.3.2013

Näillä eri hiippakuntakaupungeissa järjestettävillä tilaisuuksilla on kaksi otsikkoa, jotka näkyvät myös ohjelmassa. Ne tulevat tämän kiertueen järjestäjiltä ja viittaavat kahteen taustaan. Ensimmäinen on Tasavallan Presidentin viime syyskuussa julkistama hanke Ihan tavallisia asioita, jonka tarkoituksena on haastaa jokaista kysymään itseltään, mitä voi omassa elämänpiirissään tehdä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Toinen otsikko on kirkkohallituksen kampanjakiertueen nimi Nyt on henki päällä.

Kaksi otsikkoa ovat mielenkiintoisessa jännitteessä keskenään. Ensimmäinen viittaa elämän arkeen, tavallisiin tilanteisiin, jokapäiväisiin askareisiin, kenen tahansa toimenpiteisiin ja ennen kaikkea sellaisiin pikku seikkoihin, joita voi koska tahansa toteuttaa mutta joilla voi olla arvaamattoman suuri merkitys nuoren elämässä. Toinen otsikko puolestaan nousee pois tavanomaisuudesta, kohottautuu arkisesta ja samanlaisina toistuvista päivistä, tunnistaa oikean hetken, löytää inspiraation ja iskee kiinni tilaisuuteen. Juuri nyt tapahtuu jotain – jotain, joka saa aikaan muutoksen.

Hiippakunnan seurakuntia kiertäessäni kuulen usein huolestunutta puhetta paikkakunnan nuorista. Tarkkaan ottaen se ei ole huolta pelkästään nuorista, vaan koko paikkakunnan tulevaisuudesta. Juuri heidänhän tulevaisuus on, ja juuri heidän toivotaan pian aikuisiksi kasvettuaan ottavan vastuun kunkin paikkakunnan hyvinvoinnista. Mutta monella paikkakunnalla on kaksi huolta: ensinnäkin ikärakenteen muutos ja toiseksi yleinen näköalattomuus.

Olen kuunnellut kuntien, seurakuntien ja koulujen edustajien murehdintaa siitä, miten maalta tai ylipäätään pienemmiltä paikkakunnilta eteenpäin pyrkivät nuoret muuttavat joko opiskelemaan tai työhön suuriin kaupunkeihin, koska kyliltä ei löydy heille tulevaisuutta. Samaan aikaan kuitenkin moni paikkakunnan nuori ei ole kiinnostunut mistään, saa hädin tuskin peruskoulun käydyksi mutta ei sijoitu opiskelemaan eikä työhön vaan jää vain kuluttamaan aikaansa ostoskeskuksen nurkille. Miten mennä heidän kanssaan eteenpäin, miten rakentaa kyseisen paikkakunnan tulevaisuutta, jos se ei kiinnosta edes tulevia vastuunkantajia itseään? Olen kuunnellut huolia siitä, miten kalliiksi yhteiskunnalle tulee, ellei näitä nuoria saada autetuksi jaloilleen ja oman elämänsä herroiksi, puhumattakaan siitä vahingosta, joka heille itselleen voi koitua.

Mutta ei ole syytä moittia näitä nuoria. He eivät komentamalla korjaa asemiaan. Kukaan ei käskemällä muutu, ikään kuin kyse olisi vain omasta päättäväisyyden puutteesta. Lapsen ja nuoren kasvu vaatii pitkäjänteisempää aikuisen läsnäoloa, jossa holhoaminen vaihtuu ensin rinnalla kulkemiseksi ja sitten itsenäisen elämän tukemiseksi. Tärkeitä ovat myös yhteiskunnan toimenpiteet. Äskettäin Suomessa käyttöön otettu nuorisotakuu on sellainen, ja se on saanut ansaittua huomiota myös muissa Euroopan maissa. Samaan aikaan olen kuullut monilta puolilta hiippakuntaa kekseliäistä ratkaisuista, joilla yritykset ja yhteisöt osallistuvat kunnan tukemina nuorten työllistämiseen ja sillä tavoin kouluttamiseen.

Syyt nuoren putoamiselle kelkasta voivat olla monenlaiset. Siihen ovat voineet vaikuttaa lapsuuden kokemukset, puuttuva kannustus, lamauttava kasvatus, esikuvien puute, huolenpidon puute. Emme voi nähdä nuoren katseesta hänen taustojaan, emmekä voi luokitella ketään hänen kotiolojensa perusteella menestyjäksi tai putoajaksi. Ihmiset ovat yksilöitä, niin myös heidän tiensä. Kuka meistä voi osoittaa yhdenkään patenttiratkaisun kaikkien yli 30.000 syrjäytyneeksi arvioidun auttamiseksi, kun emme aina pysty edes yhden suuntaa muuttamaan?

Mutta koska ihmisen elämä koostuu ”ihan tavallisista asioista”, häntä autetaan ja kannustetaan myös ihan tavallisessa elämässä. Ainakin lapsiperheissä se voi tapahtua läsnä olemalla, aamupalaa laittamalla, kouluun lähettämällä, kotiin tuloa odottamalla, ruokkimalla, läksyjen tekoon patistamalla, kotiaskareisiin ohjaamalla. Jos on kodin ulkopuolisia harrastuksia, niitä tuetaan ja ollaan mukana; jos mennään kavereille, pidetään huoli, että tullaan ajoissa kotiin ja mennään nukkumaan. Näin opitaan säännöllinen rytmi ja elämänhallinta sekä luodaan pohjaa, jonka varassa persoonallisuus kehittyy ja itsetunto vahvistuu. Syntyy kokemus omasta pärjäämisestä. Ensisijaisin syrjäytymisen ehkäisy tapahtuu lapsen ensimmäisinä vuosina, jolloin rakkauden ja hellyyden sekä turvallisuuden ja luottamuksen kokemukset luovat pohjan myöhemmälle kyvylle pitää itse huolta itsestään.

Koti ja koulu sekä koko muu tavallisen elämän kasvuympäristö voi tukea lasta ja nuorta niin, että hän oppii arvostamaan itseään, luottamaan omiin kykyihinsä ja näkemään itsensä ainutlaatuisena. Hän alkaa tunnistaa, mitä osaa, missä on hyvä ja missä muut voivat katsoa häntä ihaillen. Sillä nuoren putoamisessa kelkasta pahinta lienee hänen kokemuksensa arvottomuudesta: miksi edes yrittää, kun en pysty mihinkään, en osaa, en jaksa, toiset ovat minua parempia ja menevät aina minun ohitseni. Ihminen voi kärsiä arvostuksen puutteesta ja hän voi äärimmäisenä omana ratkaisunaan jopa kuolla arvottomuuden tunteeseen. Hän voi päätyä näkemään tulevaisuutensa merkityksettömänä ja itsensä tarpeettomana. Hänen on saatava kuulla ja kokea: sinä osaat, sinä pystyt, sinä jaksat, sinulle löytyy paikka, sinä olet tärkeä.

Seurakunnat ovat monien yhteistyökumppaniensa kanssa keskeisessä asemassa lasten ja nuorten tulevaisuuden tukemisessa. Sitäkin voi pitää ”ihan tavallisten asioiden” välityksellä tapahtuvana. On esimerkiksi ihan tavallista, että 15-vuotias osallistuu rippikouluun – se on toki vain ohimenevä ja lyhyt jakso nuoren elämässä, mutta voi vaikuttaa paljon antaessaan elämään suuntaa ja luodessaan ihmissuhteita. Se voi tuoda kokonaan uuden tilaisuuden, tuoda hetken, jolloin on ”henki päällä”. Kirkkohallituksen ohjelmassa tuo henki kirjoitettaan toisinaan pienellä, toisinaan isolla: lienee lupa ajatella, että kyse on Pyhästä Hengestä.

Kyse ei ole vain innoituksesta, oikean hetken tunnelmasta, vaan siitä, että Jumala itse Hengellään kutsuu ja kuljettaa. Lukemattomat ovat ne nuoret, joille seurakunnasta on tullut toinen koti ja ystäväpiiri. Sellainen voi ratkaisevalla tavalla vaikuttaa elämän suuntaan, jopa ammatinvalintaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on viimeisten vuosikymmenten aikana panostanut paljon nimenomaan nuorisotyöhön sen monissa muodoissa, kouluttanut ja palkannut työntekijöitä, hankkinut toimitiloja, keksinyt toimintatapoja; värvännyt vapaaehtoisia ja tullut niin kenties koko maan kattavimmaksi lapsi- ja nuorisotyön toimijaksi. Seurakunnissa on ollut Henki päällä.

Mutta myös tavallisissa asioissa on henki, ei ainoastaan hengellisissä. Niissäkin toimii Jumalan Henki; hän, joka hengittää kaiken elävän lävitse ja antaa kaikelle lähtökohdan, suunnan ja päämäärän. Siksi tuo ihan tavallinen elämä on täynnä Henkeä; arkinen toiminta tulee nähdä pyhänä. Ihmisen arvostus lähtee siitä, että elämää kunnioitetaan ja pidetään pyhänä. Toista ei saa painaa, ei halveksia, ei käyttää hyväkseen, ei nujertaa henkisesti.

Jokaisen elämällä on tarkoitus. Kuka olisi se lähimmäinen, joka sen kertoo? Kuka muu kuin se, joka on lapsen tai nuoren lähellä – oli sukulainen tai ei, oli säännöllisesti läsnä tai ei. Riittää, kun katsot kohtaamaasi lasta tai nuorta silmiin ja tunnistat hänessä oman itsesi sekä mietit edes hetkisen, mitä itse olisit tarvinnut tai kaivannut hänen iässään. Se riittää tuomaan sinut samalle inhimillisen kohtaamisen tasolle hänen kanssaan, se avaa yhteyden välillenne, se täyttää ihan tavallisen asian Hengellä, Jumalan rakkauden, tulevaisuuden ja toivon Hengellä.

Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa
http://tampereenhiippakunta.fi



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta