Terveisiä kirkolliskokouksesta: Maanantai 4.5. | Tampereen hiippakunta

Terveisiä kirkolliskokouksesta: Maanantai 4.5.


Kirkolliskokous on alkamassa Turussa tänään tiistaina. Kirkolliskokousedustajat, Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen ja Pirkkalan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth kertovat päivittäin kokouskuulumisia. Jari Kemppaisen terveisiä Turusta:

 

Kirkolliskokous alkoi vaikkei alkanutkaan virsien kera

Tämän kevään kirkolliskokous kestää tavallisen viiden päivän sijasta vain neljä päivää, ja käynnistyy virallisesti vasta tiistaiaamuna 5.5. Käytännössä kirkolliskokousedustajat saapuivat Turkuun jo sunnuntai- tai maanantaipäivän aikana valiokuntien kokouksiin. Kirkolliskokoustyöskentely jakautuu täysistuntoihin ja valiokuntatyöskentelyyn, joissa valmistellaan mietintö käsiteltäviin asioihin täysituntoa varten. Itse kuulun käsikirjavaliokuntaan.

Itse matkustin yleisvaliokunnan sihteerin, Pälkäneen kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan Henri Lehtolan kanssa maanantaiaamuna Turkuun. Kolmas pälkäneläinen jäsen, kirkkovaltuutettu Matti Huomo saapui päivän aikaan kokouspaikalle Turun kristilliselle opistolle. Pälkäneen 5500 jäsenen seurakunnalla on todella hyvä edustus kirkolliskokouksessa.

 

Sitten päivän työskentelyyn. Käsikirjavaliokunnan tehtävänä on mietinnön laatiminen virsikirjan lisävihkosta. Edellisen kirkolliskokouksen aloitteessa 2010 todettiin, että vuonna 1986 ilmestyneen virsikirjan rinnalle toivotaan tuoreita virsiä, joiden aiheet ja kieli nousevat tämän päivän tarpeista. Seurakunnissa kaivataan aihepiiriltään uusia virsiä, esimerkiksi kirkkovuoden ajankohtiin liittyviä, kansainvälisyyttä käsitteleviä, kristillistä kasvatusta ja kummiutta tukevia virsiä. Aloitteessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että virsiin kaivataan uudenlaista tyyliä ja kieltä. Kirkolliskokous hyväksyi aloitteen syyskokouksessa 2010 ja antoi kirkkohallitukselle tehtävän valmistella lisävihon. Kirkkohallitus perusti tehtävää varten ohjausryhmän ja kaksi työryhmää, suomenkielisen ja ruotsinkielisen, joiden valmistelemat ehdotukset ovat toisistaan erillisiä. Toimeksiannossa tuotiin myös esille virsien missionäärinen luonne: virsillä voidaan vahvistaa ihmisten välistä yhteyttä ja tavoittaa niitä, joille perinteinen uskonnollinen kieli ja musiikki tuntuvat vierailta.

Työryhmät ovat koostaneet 80 suomenkielistä ja 150 ruotsinkielistä virttä sisältävät lisävihot, joiden hyväksymistä kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle. Huomenna käynnistyvän kirkolliskokouksen ensimmäinen asia on yleiskeskustelu lisävihosta. Keskustelun jälkeen valiokuntamme laatii mietinnön kirkolliskokoukselle. Piispainkokous on jo antanut lausunnon lisävihosta. Myös perustevaliokunta antaa käsikirjavaliokunnalle mietinnön lisävihosta.  Näin päätöksenteko toimii yksinkertaisuudessaan.

Valiokuntamme on seurannut koko valmistelun ajan työryhmien toimintaa.  Lisävihkoesitysten valmistuttua laulanut ja arvioinut kaikki esitetyt uudet virret. Käsikirjavaliokunnan tehtävä on muun muassa arvioida, onko asetettu tavoite saavutettu ja ovatko virsiehdotukset virsiä. Virsi on yhden määritelmän mukaan: Raamattuun pohjautuva, yhteislauluksi soveltuva, hengellinen laulu, jonka sävel ja runoasu välittävät kirkon uskoa ja ihmisen kokemusta. Itse seurakuntapappina pidän tärkeänä, että virret ovat juuri yhteislauluiksi soveltuvia tavallisen laulajan opittavia, ei osaavien laulajien yksinlauluja tai kuoroteoksia.

Virsikirjan lisävihkon tarkoitus on täydentää virsikirjaa sekä tyylillisesti että aihepiirien avulla eikä vielä merkitse virsikirjauudistusta. Edellinen virsikirjan lisävihko hyväksyttiin 1963 vuoden 1938 virsikirjaan, joka sitten johti kohta 30 vuotta täyttävään, ei enää niin uuteen virsikirjaan.  Uudistuta todella jo tarvitaan. Ainakin minun mielestäni.

 

Maanantai-ilta sitten meni nuorten kanssa. NAVI, nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä, oli kutsunut kirkolliskokousedustajat yhteiseen tapaamiseen. Nuorten kanssa pohdittiin, mikä on kirkon tehtävä tässä ajassa, seurakuntarakenneuudistusta ja miten nuoret voivat vaikuttaa seurakunnan ja kirkon päätöksentekoon.  Oli todella virkistävä ja mukava ilta nuorten kanssa. Hyvää keskustelua. Hyvä kuulla nuorten näkökulmia. Nuoret osaavat lobbaamisen taidon, tahtovat kohdata henkilökohtaisesti. Eivät lähetä vain sähköpostia, jota edustajana saan ennen kokouksia melkoisesti.

Maanantai-iltana 4.5. Pyhän Birgitan vierasmajassa

Jari Kemppainen

 

 



Tilaa uutiskirje tai päätökset

Tilaa päätökset tai uutiskirje suoraan sähköpostiisi.


Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta