Vastaanottajan vastuu | Tampereen hiippakunta

Vastaanottajan vastuu


Saarna kirkkoherra Juha Koivulahden ja kappalainen Timo Leinosen virkaanasettamisessa Tammelassa 20.8.2017

 

Evankeliumi Luuk. 4: 23-30

 

Jeesus sanoi:

”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”

Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

 

Joskus totuus kuuluu liian läheltä, joskus liian kaukaa. Liian läheltä se kuuluu silloin, kun joku oman kylän poika tai tyttö odottamatta väittääkin puhuvansa Jumalan sanomaa. Jos joku naapuruston asukas, joka on tunnettu lapsesta asti, alkaa haastaa elinympäristönsä ihmisten tottuneita ajatuksia, tekoja ja tapoja, häntä tuskin otetaan vakavasti. Mitäs tuo nyt kuvittelee itsestään, kyllähän me hänet tunnemme ja kyllähän hänen pitäisi tietää paremmin, miten meillä on totuttu elämään ja toimimaan. Ei hänellä pitäisi olla mitään syytä sitä kyseenalaistaa, kyllähän me tiedämme asiat itsekin paremmin.

Toisaalta totuus voi kuulua myös liian kaukaa: jos joku vieras, toisesta maasta ja toisesta kulttuurista, jopa eri uskonnosta ja eri kielen aksentilla alkaa julistaa teräviä analyysejä siitä, mikä meillä on vialla tai mikä pitäisi hoitaa paremmin, me närkästymme. Odotamme, että vieras kehuu sitä, miten hienosti asiat meillä ovat. Jos on jotain korjattavaa, sen me huomaamme kyllä itsekin ja teemme tarpeelliset muutokset. Ei muualla ole meitä parempaa viisautta, eikä meitä tarvitse tulla neuvomaan, ajattelemme loukkaantuneina.

Päivän evankeliumissa tapahtuu molempia. Siinä oman kylän poika Jeesus astuu esiin Nasaretin synagogassa ja puhuu ihmisille, jotka tuntevat hänet. Hän lukee kappaleen profeetta Jesajan kirjasta ja lausuu, että profeetan sanat täyttyvät nyt hänessä. Uusi aika alkaa, hänet on Jumala Hengellään voidellut julistamaan evankeliumia köyhille, tuomaan näön sokeille, päästämään vangitut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Nämä sanat muodostivat profeetta Jesajan kutsumuksen, ja nyt Jeesus teki niistä oman ohjelmanjulistuksensa. Manifestinsa jälkeen kaikki katselivat ihmetellen: eikös tämä ole meille tuttu mies, eivätkö hänen äitinsä ja sisaruksensa asu täällä meidän keskuudessamme? Totuus tuli liian läheltä.

Mutta totuus tuli myös liian kaukaa. Kun Jeesus havaitsi, että oman kaupungin väki ei uskonut hänen sanojaan vaan odotti häneltä todisteeksi ihmeitä, joita hänen kerrottiin tehneen muualla, hän perusteli heille, että muut kylät ottavatkin sanan vastaan paremmin kuin he. Olihan jo muinoin profeetta Elia lähetetty muiden kuin israelilaisten luo lievittämään nälänhätää, ja olihan profeetta Elisan aikana ainoa, joka parani spitaalista eräs syyrialainen, ei kukaan israelilainen. Nyt tulisi Nasaretin kuulla totuus eikä olla itseriittoinen. Jos pakanatkin ottavat vastaan Jumalan sanan, miksei sitten hänen omaisuuskansansa.

Omien parissa ei voi esittää mitään roolia. Siellä ollaan mitä ollaan. Kotona ei peilailla, keimailla eikä filmailla. Siellä ollaan avoimia ja läpinäkyviä. Omille paljastuvat kaikki heikkoudet. Puutteet eivät jää lähimmiltä huomaamatta. Siksi on vaikeaa ryhtyä sormi pystyssä moralisoimaan ja opastamaan omaa kotiväkeä. Sellainen vaikuttaa falskilta. Mutta jos totuus kuuluu ulkopuolelta, se on yhtä helppo torjua. Eivät ymmärrä muut, miten meillä asiat oikeasti ovat, mitäs he ovat meille sanomaan.

Ei ihme, että kuulijat närkästyivät. Millä valtuudella Jeesus meitä täällä opettaa, ja millä oikeudella hän vihjaa ulkopaikkakuntalaisten olevan meitä parempia? Taitaa olla sekä nousukas että maanpetturi koko mies. Näin ajateltaisiin muutettavat muuttaen luultavasti myös suomalaisissa kaupungeissa ja kylissä.

Nasaretilaiset eivät ainoastaan närkästyneet, vaan he tulivat suorastaan raivoihinsa. He ajoivat Jeesuksen kaupungista jyrkänteen reunalle ja olisivat syösseet siitä alas kivittääkseen hänet kuoliaaksi. Mutta Jeesus käveli väkijoukon halki omia menojaan. Ihmeellinen pelastus raivoisan massan keskeltä! Ehkä ihmisiä pidätti jokin omantunnon ääni? Ehkä tämä oli varjelus, johon kiusaajakin oli vähää aiemmin vedonnut erämaassa: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’” (Luuk. 4:9-11) Antoiko Jumala tässä enkelien varjella Jeesusta, jonka aika ei vielä ollut tullut kuolla ihmisten käsissä?

Voimme yrittää kuvitella, millainen tuo hetki oli. Oliko koko joukko yhtä valmiina lynkkaukseen? Oliko siellä ketään, joka olisi puolustanut Jeesusta? Vai olivatko useimmat vain uteliaita sivusta seuraajia?

Toissapäivänä tehtiin Turussa veritekoja. Uhreja auttamaan riensi niin kantasuomalaisia kuin maahanmuuttajia. Tapahtumat herättävät monia tunteita. Päällimmäisenä ovat pelko ja huoli tulevaisuudesta yllättävien iskujen edessä. Pinnan alla kytee myös vihaa ja kostonhimoa. Turun poliisi kehotti eilen pistämään jäitä hattuun, kun naapurikaupungissa oli jo käyty rikkomaan maahanmuuttajien pizzerian ikkunoita. Tasavallan presidentti puolestaan kiinnitti huomiota siihen rohkeuteen ja hyvyyteen, jolla monet olivat yrittäneet estää iskijää sekä auttaa uhreja. Hän kehotti kaikkia mielipidejohtajia, uskonnollisia mukaan lukien, puhumaan maltilla ja tolkulla. Ehkä teen juuri niin, kun muistutan siitä, miten helposti joukkoviha syttyy, ja miten meidän kaikkien yhteinen tehtävä on rakentaa turvallista yhteiskuntaa.

Tänään luetussa Roomalaiskirjeen kohdassa apostoli Paavali varotti kristittyjä ylvästelemästä juutalaisten rinnalla. Vaikka he ovat saaneet tulla osallisiksi kaikista Jumalan lupauksista hänen Pojassaan, heistä ei ole tullut tärkeämpiä tai rakkaampia kuin se kansa, jolle Jumala on jo sukupolvia aiemmin luvannut siunauksensa Abrahamissa. Pakanauskonnoista kristityiksi kääntyneet ovat vain tulleet oksastetuiksi jaloon hedelmäpuuhun, he eivät ole siihen alun alkaen kuuluneet. He saavat nyt olla osallisia samasta juuresta ja samasta elämänvoimasta kuin alkuperäinen Jumalan kansa. Heitä kannattelee nyt sama runko, eikä heidän tule kuvitella itsestään mitään enempää kuin alkuperäinen runko ja sen oksat ovat.

Mutta Jumalan tahto aukeaa omaa kansaa laajemmalle. Hän on lähettänyt Poikansa kaikkia kansoja varten. Jeesuksen tehtävänä ei ole jäädä omien pariin, vaan päinvastoin mennä muualle. Hänen lähetyksensä ulottuu ulkopuolelle. Siksi hän kertoo syyrialaisen Naamanin ja Sarpatin lesken esimerkkeinä. Mutta kun Nasaret torjuu Jeesuksen, siitä alkaa hänen tiensä ristille. Heti hänen ohjelmanjulistuksestaan alkaen on hänen matkansa viitoitettu kärsimykseen. Syykin on selvä: hän on Jumalan totuuden julistaja, jonka sanat jakavat ihmiset. Häntä joko kuullaan tai hänet torjutaan. Hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta Kristuksessa on nyt julistettava kaikille, myös keskuuteemme saapuneille muukalaisille.

Tänään asetetaan virkaan seurakunnan uusi kirkkoherra sekä kappalainen. Heistä toinen on jo tullut tutuksi tammelalaisille, mutta nyt hänkin saa uuden aseman. Heidän tehtävänsä ei ole elvistellä eikä ylvästellä, vaan he astuvat tähän kotisynagogaansa nöyrällä rohkeudella tietoisina sen historiasta. Heillä on tuotavanaan sanoma Jumalalta, sama sanoma, jonka täkäläiset jo hyvin tuntevat. Onhan Tammela ollut seurakuntana olemassa jo keskiajalta lähtien. Täällä on vuosisatoja saarnattu evankeliumia. Viranhaltijoilla on ollut siinä erityinen vastuu; vastuunsa on kuitenkin myös sanan kuulijoilla, jotka vastaanottavin sydämin ottavat myös uudet virkamiehet omikseen. Nyt käymme yhdessä alttarin ääreen heitä virkaan asettamaan.

Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa
http://tampereenhiippakunta.fi



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta