Avoin arkku-seminaarisarja: Kuolemisen teologiaa | Tampereen hiippakunta

Avoin arkku-seminaarisarja: Kuolemisen teologiaa


Tampereella, ortodoksisen seurakunnan Nikolainsalissa, oltiin torstaina 23.8. koolla kuolemisen teologian äärellä.

Tampereen ortodoksisen seurakunnan ja Tampereen hiippakunnan yhteisen Avoin arkku-seminaarisarjan ensimmäisessä osassa keskustelua alustivat piispa emeritus Juha Pihkala, Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Aleksej Sjöberg ja Ruoveden vt. kirkkoherra Juha Itkonen. Seminaariin osallistui muun muassa seurakuntien työntekijöitä ja Pirkanmaan Hoitokodin vapaaehtoisia.

Seminaarisarja jatkuu lokakuussa teemalla Hengellinen saattohoito ja marraskuussa teemalla Suruprosessi.

Tutustu päivän antiin:

Avoin arkku -seminaari 23.8._PihkalaJuha

Hautajaisten merkitys luterilaisessa perinteessä_ItkonenJuha

Muuta aiheeseen liittyvää:

Juha Itkonen: Lapsen menettäminen ja suru, Duodecim

Juha Itkonen: Kuolleena syntynyt lapsi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjoissa 1694 – 2003, Thanatos 

Raskausaikana kuolleiden lasten hautauskäytännöistä

Piispa emeritus Juha Pihkala.

Vas. Juha Itkonen, Aleksej Sjöberg, Juha Pihkala ja Tuulia Matilainen



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta