Hiippakuntarajojen tarkistamisesta | Tampereen hiippakunta

Hiippakuntarajojen tarkistamisesta


Piispan puheenvuoro kirkolliskokouksessa 6.11.2018

Herra arkkipiispa, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet.

Marraskuussa 134 vuotta sitten käynnistyi Saksassa kokous, joka kesti seuraavan vuoden helmikuulle asti. Kansleri Otto von Bismarckin johtamassa Berliinin konferenssin nimellä tunnetussa kokouksessa Euroopan suurvallat jakoivat Afrikan mantereen siirtomaikseen. Rajojen asettelua ei vaivauduttu tiedustelemaan kyseisten alueiden asukkailta. Kolonialismin perintönä kansanryhmät jakautuvat edelleen osin keinotekoisesti eri valtioiden alueille. Berliinin konferenssi oli karttaharjoitus, jonka tarkoituksena oli Afrikan hallinta Euroopasta käsin.

Hiippakuntarajojen siirto vaikuttaa työpöydän äärellä tehdyltä harjoitukselta. Sen kauniina tarkoituksena on helpottaa seurakuntien yhteistyötä maakuntien kanssa sekä tasata hiippakuntien kokoeroja. Kumpikaan perustelu ei ole vakuuttava eikä muutos kaikkialla tarpeellinen, ei varsinkaan Päijät-Hämeessä Hollolan rovastikunnan osalta, vaan sitä voi pitää päinvastoin haitallisena. Monet hyvin kehitetyt yhteistyön muodot katkeavat, jos Lahden seudun seurakuntien ihanteena pidetään yhteistyötä lähinnä Päijät-Hämeen maakunnan kanssa, ja kokonaisuus sen vuoksi siirretään Mikkelin hiippakuntaan useimpien Tampereen hiippakuntaan nyt kuuluvien seurakuntien ilmaiseman kannan vastaisesti.

Kirkkolain 3 luvun 1 pykälä lausuu: ”Kirkollista hallintoa varten maa on jaettu hiippakuntiin.” Tämä lause, niin tosi kuin se maan jakamisen osalta onkin, ei ole enää ajanmukainen kuvaus hiippakuntien tarkoituksesta. Tarkoitus ei enää painotu kirkolliseen hallintoon vaan hengelliseen kaitsentaan, seurakuntien työn tukemiseen ja niiden työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa neuvottelemiseen. Tämä näkyy myös siinä, että kirkon tulevaisuuskomitean ehdotusten mukaisesti ollaan luopumassa tuomiokapitulien alistussäännöistä. Hiippakunnan hallinnollinen rooli on muuttumassa hengelliseksi. Kun kirkkohallitus tulevaisuuskomitean toisen, tämän kanssa jännitteessä olevan ehdotuksen mukaisesti on nyt esittämässä hiippakuntarajojen muutosta, se nojautuu aiempien työryhmien mietintöihin, joita on laadittu edellisillä vuosikymmenillä. Mutta niin kunnat kuin seurakunnat ovat muuttuneet, samoin ylipäätään kirkon asema yhteiskunnassa osana julkista sektoria. Ehdotus vetoaa erityisesti etuihin viranomaisyhteistyössä. En ole varma, voiko sitä vielä pitkään pitää tulevaisuuden näkynä kirkkomme mission kannalta. Seurakuntien hallinto ja talous rakentuvat toki julkisen sektorin tavoin, mutta toiminta nojautuu yhä enemmän kolmanteen sektoriin, yhteistyöhön vapaaehtoisten ja erilaisten järjestöjen kanssa.

Päijät-Hämeen maakunnalla on lukuisia yhteistyön muotoja Kanta-Hämeen kanssa, ja Lahden seurakuntayhtymällä sen mukana yli nykyisen maakuntarajan. Kirkkohallituksen esitys sivuuttaa maakuntien yhteistyön ja kaventaa sitä seurakuntien osalta. Hiippakuntarajan tarkistuksen mukainen ihanne kai olisi, että yhteistyöt Kanta-Hämeen kanssa lopetetaan ja rakennetaan uusia oman maakunnan kanssa. Ellei sellaista pidetä tarkoituksenmukaisena, miksi sitten koko uudistus olisi tarpeen. Onhan tällaisten toimivien suhteiden olemassaolo todiste siitä, että maakuntaraja ei ole este rakentaa yhteistyötä yhteiskunnan eri tahojen kanssa. Samoin seurakunnat tekevät yhteistyötä kirkollisten toimijoiden kanssa yli hiippakuntarajojen, esimerkiksi IT-alueiden tai keskusrekisterien muodossa.

Hiippakunta ei tavallisesti ole sopimuskumppani maakuntien kanssa, koska hiippakunta yhä vähemmän on hallinnollinen yksikkö. Tampereen hiippakunta on kehittänyt uudenlaista tapaa olla läsnä seurakuntien elämässä. Se on luonut malleja työyhteisöjen kehittämiseen, uusien työntekijöiden valmennukseen ja yhteistyöverkostojen rakentamisiin. Kaikki nämä hyvät toiminnot mainitaan Hollolan rovastikunnan alueelta saaduissa lausunnoissa painavina perusteluina pysyä Tampereen hiippakunnassa.

Tampereen hiippakunta on suurin kirkkomme hiippakunnista, ei kuitenkaan pinta-alaltaan eikä seurakuntien lukumäärältään. Se on suurin seurakuntalaisten ja työntekijöiden lukumäärältään. Samalla se on kuitenkin suhteellisesti pienin tuomiokapitulin henkilömäärältään sekä määrärahoiltaan, mikä ei kuitenkaan ole estänyt sitä olemasta kustannustehokas. Hiippakunta ei ole liian suuri kaitsennan kannalta. Välimatkat ovat kohtuullisia ja yhteydenpitovälineet nopeita, piispakin vielä virkeä.

Kirkolliskokous päätti vuosi sitten keskusrahastomaksun alentamisesta. Tampereen hiippakunta reagoi nopeasti ja ryhtyy toteuttamaan merkittäviä säästöjä jo ensi vuoden alusta muuttamalla pienempiin tiloihin. Samalla vahvistamme läsnäoloa seurakunnissa sijoittamalla asiantuntijoitamme hiippakunnan alueen kahteen muuhun maakunnalliseen keskukseen, alkaen ensi vuonna Lahdesta. Kysymys ei ole sivutoimipisteen perustamisesta vaan työhuoneen vuokraamisesta ja sieltä käsin seurakunnissa kulkemisesta. Valitettavasti tämäkin hyvin alkava ja notkea muuttuviin olosuhteisiin mukautuminen tehdään suunnitelmassa turhaksi ja katkaistaan se, jotta hiippakuntien numerot näyttäisivät työpöydällä tasaisemmilta eikä Kaakkois-Suomen kuntakartalla olisi niin paljon punaista.

En tiedä, millaisia suunnitelmia Mikkelin hiippakunnalla on vastata samanaikaisesti säästövaatimukseen ja laajentamistarpeeseen. Tähän asti on usein kirkolliskokouksessa kuultu, että Mikkelin määrärahat eivät riitä nykyiseenkään toimintaan. Lahden seudun liittäminen hiippakuntaan vaatisi todennäköisesti myös painopisteen siirtämistä Päijät-Hämeeseen. Sellainen odotus olisi Lahden taholta kohtuullinen, vaikka Lahden seurakuntien lausunnossa painotetaan ilmansuunnan olevan heidän kannaltaan väärä. Hiippakuntaan kuulumisessa on otettava paremmin huomioon ihmisten asioimisen ja muun yhteiskunnallisen yhteistyön suunta, eikä se ole Lahdesta Mikkeliin, ei sen puoleen myöskään Jämsästä Jyväskylään. Myös Kuhmoinen joutuisi kääntämään kirkollisen selkänsä Pirkanmaalle, johon se juuri on maakuntarajan muutoksella siirtymässä, ja asioimaan Päijänteen yli Savon suuntaan.

Maakuntauudistus toteutunee, vaikka sillä on ollut mutkia matkassa. Emme kuitenkaan tiedä, miten monta maakuntaa Suomessa joidenkin vuosien kuluttua on. Osa voi olla alusta lähtien liian pieniä. Maakuntarajat saattavat muuttua nopeammin kuin kirkossa ehditään saada mitään uutta yhteistyötä aikaan.

Herra arkkipiispa. Seurakuntien yhteistyö viranomaisten kanssa on jo nyt vilkasta. Sitä eivät ole estäneet hiippakuntien rajat eivätkä maakuntien rajat. Kirkolla ei ole erityistä syytä tarkistaa hiippakuntarajoja muuten kuin niiltä osin, missä seurakuntalaisten luonnollinen asioimissuunta sitä vaatii. Pelkkä maakuntauudistuksen ennakointi ei anna siihen riittäviä perusteita, ei varsinkaan Hollolan rovastikunnan seurakuntien siirtämiseksi Mikkelin hiippakuntaan.



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta