Jumalan sukulaiset | Tampereen hiippakunta

Jumalan sukulaiset


Juhlapuhe Kajaanin runoviikon kirkkoillassa 5.7.2018

 

Kajaanin runoviikkoa vietetään jo 42. kertaa Eino Leinon syntymäpäivän nurkilla. Huomenna kansallisrunoilijaa juhlistetaan liputuksella jo 27. kertaa. Samalla vietetään runoviikkoon tiiviisti liittyvän Veikko Sinisalon stipendirahaston 40-vuotisjuhlia. Monta syytä onnitella!

Merkkipäiviä on monia, ja jokainen niistä osoittaa johonkin. Mutta merkkipäivä ei osoita ainoastaan taaksepäin historiaan, vaan se viittaa myös eteenpäin, tulevaisuuteen, johon ollaan menossa. Se antaa suunnan, mihin pyrkiä, vaikkei tietäisi, miten paljon on matkaa jäljellä. Olennaista on suunta ja liike. Muistot osoittavat eteenpäin. Myös runot näyttävät tietä kohti kaunista ja hyvää. Ne voivat olla eteenpäin osoittavia muistoja. Moni tänä iltana kirkkoon kokoontunut pystyisi helposti palauttamaan mieleen lapsena oppimiaan runoja ja värssyjä tai laulujen sanoja. Ne ovat painuneet syvälle mieleen, eikä niiden lausumiseen tarvitse muuta kuin löytää alkusanan, niin loput jo tulevat omalla painollaan. Niihin liittyy rytmi ja liike, joskus myös pään nyökyttely tai käsien heiluttelu. Näinhän kansakouluaikoina opeteltiin lauluja; ne menivät lapsen mieleen hyvin, kun niihin tuntui liittyvän tietty runollisen sointuisa poljento. Samalla tavalla on opittu niin runoja kuin rukouksia.

Ei ihme, että kirkon jumalanpalveluksissa on paljon runoutta, ainakin, kun puhutaan virsistä. Monien taustalla ovat Raamatun psalmit sekä jo kristinuskon varhaisaikoina syntyneet hymnit. Mutta on jumalanpalveluksessa muutakin taidetta kuin runoutta ja musiikkia; on kuvataidetta ja rakennustaidetta, josta tämä Kajaanin nikkarityylinen kirkko on erinomainen esimerkki. Kaikki kauneus tähtää samaan liikkeeseen: ne antavat ajatuksille ja askelille suunnan ja ikään kuin rytmin kohti Jumalaa.

Viikon sisään on ollut muitakin merkkipäiviä. Äskettäin olivat Pekan ja Maijan päivät, joiden taustalla ovat raamatullisten pyhimysten, apostoli Pietarin ja Neitsyt Marian merkkipäivät. Niiden väliin kuului aikoinaan myös apostoli Paavalin marttyyrinkuoleman muistopäivä, joka tosin ei enää näy nimipäiväkalenterissamme. Katolisessa kirkossa vietettiin äsken myös apostoli Tuomaan muistopäivää. Nämä kaikki näkyvät meillä kirkkovuodessa kesä-heinäkuun vaihteessa vietettävänä apostolien päivänä. Se oli viime sunnuntaina.

Apostolitkin tunsivat runoutta, jopa muutakin kuin raamatullista runoutta. Apostolien tekojen kirjasta luen katkelman, jossa Paavali puhuu ateenalaisille: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.” (Apt. 17:24-29)

”Me olemme myös hänen sukuaan.” Paavali tuntee kreikkalaisen sivistyksen ja sujuvasti lainaa heidän runoilijoitaan. Tämän lauseen on kirjoittanut jo 200-luvulla ennen Kristusta elänyt Aratos, ja sitä ovat monet siteeranneet hänen jälkeensä. Se sisältyy hänen heksametrimittaiseen tutkielmaansa Fainomena, joka käsittelee tähtitaivaan ilmiöitä ja niiden pohjalta tehtäviä ennustuksia säästä tai muista asioista. Aratoksen teos oli käännetty myös latinaksi, ja sitä käytettiin kouluissa oppikirjana aina keskiajalle asti. Se edusti antiikissa suosittua stoalaista filosofiaa, jonka mukaan jumaluus on kaikkialla, tai kaikki oikeastaan on osallista samasta jumalallisesta hengestä. Aratos tulkitsi näin muinaista kreikkalaista myyttiä, jonka mukaan ylijumala Zeus on kaikkien ihmisten kantaisä.

Eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että myös Paavalin lause ”hänessä me elämme, liikumme ja olemme” on lainaus kreikkalaiselta runoilijalta. Sekin tunnetaan vanhoista käsikirjoituksista, mutta sitä on vaikea osoittaa lauseena ajalta ennen Uutta testamenttia. On toki mahdollista, että Paavali on siteerannut jotain yleisesti tunnettua sanontaa; näinhän nykyäänkin puheissa tehdään. Olennaista on huomata, ettei ole kristilliselle julistukselle vierasta käyttää runoutta, ei edes juutalaisesta tai kristillisestä näkökulmasta katsottuna pakanallista viisautta. Paavali osoittaa, että jo muinaiset kreikkalaiset tiesivät saman, mitä hän heille uudessa valossa julistaa: Jumala ei ole kaukana yhdestäkään ihmisestä. Kaikki ovat hänestä lähtöisin.

”Me olemme myös hänen sukuaan.” Mitä sellainen voi merkitä, olla Jumalan sukua? Tunnetusti Aaro Hellaakoski pohdiskelee päinvastaista näkökulmaa runossaan Hengen manaus: ”Jumala, henki, jos olen kiistellyt / kanssasi, katso, uhkani haipuu. / Tosin ei vielä liene selvinnyt / sinäkö loit mun, vai sinut ihmisen kaipuu, / mutta sen tiennen ja osannen ottaa lukuun: / sinua vailla kuulumme susien sukuun.”

”Sinua vailla kuulumme susien sukuun.” Mitään pahaa ei tietenkään ole siinä, jos kuuluu susien sukuun – meitä on sellaisiakin ihan onnellisia ihmisiä, jotka kuulumme repojen sukuun! Mutta Hellaakoski tarkoittikin raatelevaisia, omaa etuaan etsiviä ja toisten kimppuun käyviä petoja, joita sudet saivat hänen runossaan edustaa. Sellainen ei ihminen ole, vaikka hän olentona tosiasiassa onkin yhtä koko muun luomakunnan kanssa. Sukulaisuus ihmisen lähimpien vertailukohtien kanssa on ilmeinen. Luonnontieteilijät ovat osoittaneet, että ihmisen ja simpanssin geeneistä 98 % on yhteisiä. Eläköön se pieni ero!

Tuo pieni ero lähimpiin serkkuihin nähden on kuitenkin ratkaiseva. Kutsuttakoon sitä vaikka Jumalan sukuun kuulumiseksi. Mutta mitä se ihmiselle merkitsee? Israelilainen akateemikko Yuval Noah Harari on viime vuosina noussut maailmanmaineeseen bestseller-kirjoillaan Sapiens ja Homo deus, jotka ovat ilmestyneet myös suomeksi. Hararin ihmisen historiaa ja tulevaisuutta käsittelevät kirjat ovat sujuvasti kirjoitettuja ja mukaansatempaavia. Ne herättävät paljon ajatuksia. Hararin pitkää linjaa kantava teema on juuri tämä: ihminen, joka on kosmisesti katsottuna samaa ainetta ja samaa olemusta kaiken muun kanssa, kuitenkin eroaa ratkaisevasti muista otuksista, ja siksi hänestä voi vielä tulla jotain muuta, mutta mitä? Vain ihminen kykenee käsitteelliseen ajatteluun, vain ihminen ottaa haltuunsa elinympäristönsä ja ryhtyy kehittämään sitä, vain ihminen kykenee luomaan taidetta, vain ihminen runoilee ja rukoilee. Vain ihminen kykenee myös muuttamaan omaa lajiaan teknologian edetessä. Mihin se hänet johtaa, jumalaksiko? Sitäkö on olla jumalan sukua? Mutta voiko ihminen tulla jumalaksi?

Paavalilla on sanoma, joka poikkeaa kreikkalaisesta jumalan sukulaisuudesta, mutta se poikkeaa myös moderneista jumalan kaltaiseksi tulemisen toiveista: se Jumala, josta kaikki elämä on lähtöisin, ei ole tuntematon eikä persoonaton henki, vaan hän on kaikkivaltias Isä, joka haluaa persoonalliseen suhteeseen ihmisten kanssa. Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan, ja tässä Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, on kaikkien ihmisten pelastus. Hän on omaan jumaluuteensa yhdistänyt kaikkien ihmisten ihmisyyden. Siksi ihmisen on mahdollista tulla tuntemaan Jumala, joka vaikka onkin lähellä, ei muuten anna itseään ilmi eikä antaudu ihmisen toiveiden välikappaleiksi.

Elävä Jumala, jota runoilijatkin etsivät ja kauneudella tavoittelevat, on lopultakin muuta kuin inhimilliset toiveet. On hylättävät kultaiset jumalankuvat sekä haaveiden heijastumat. On etsittävä Jumalaa siinä heikkouteen ja kärsimykseen antautuvassa ihmisessä, jonka Jumala on Pojassaan lähettänyt. Tällaisen Jumalan kanssa on hyvä heikon, sekä kysymyksiä, ongelmia ja lankeemuksiakin täynnä olevan ihmisen olla samaa sukua. Häntä kohti on hyvä olla liikkeessä. Häneen osoittavat niin kuvien ja sävelten taide kuin runojen rytmi. Ihminen, jonka alku on kaiken Luojassa, on muihin luotuihin nähden erityisasemassa: hänellä on kyky kommunikoida Jumalan kanssa. Hänen kanssaan Jumala antautuu keskustelusuhteeseen. Hänen kanssaan voi kiistellä ja painia, mutta häneen voi myös luottaa. Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä.

Siunatkoon kaikkivaltias Jumala runoviikolle kokoontunutta juhlaväkeä, ja antakoon hän kauneudessa ja hyvyydessä kokea armollista ja rakastavaa läsnäoloaan.



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta