Nyt punnitaan yhteisön kykyä tulkita muuttuvaa arvo- viestintäilmapiiriä
Ajattelisin, että arvot ja niiden suhteuttaminen vallitsevaan toimintaympäristöön on aihe, jota kannattaa tarkastella niin uhkakuvien kuin mahdollisuuksien kautta.
Mediaympäristöä seuraamalla voi havaita, että elämme voimakkaiden arvokärjistymien aikaa. Korona ja sota ovat luoneet arvoille uudenlaista valtaa. Yhteisöissä joudutaan tekemään arvovalintoja, jotka voivat olla vaikeitakin. Energiakriisi tuo siihen oman lisämausteensa.
Tilanne luo odotuksia yhteisön johdolle hahmottaa muuttunutta sekä muuttuvaa arvo- ja viestintäilmapiiriä. Tähän asti arvoista on voitu viestiä pääasiassa myönteisin termein, fokusoiden niihin asioihin, jotka ovat menneet hyvin ja joissa on onnistuttu tavoitteiden mukaisesti. Jatkossa on hyvä varautua myös kriittisempiin arvokeskustelun sävyihin. Ainakin siihen, ettei omaa viestiä tulkita päälle liimatuksi valkopesuksi, vaan että se olisi uskottavaa. Nimittäin jatkossa arvoja arvioidaan läpinäkyvämmin ja niitä myös haastetaan julkisesti.
Samalla mediallistunut toimintaympäristö tuo arjen johtamistilanteet ja valinnat nopeasti esiin. Johtamisesta on tullut kaikella tavoin läpinäkyvämpää ja se luo uudenlaisia haasteita johtamisjärjestelmille, jotka on luotu usein kontrolloinnin näkökulmista. Muutos saattaa aiheuttaa hämmennystä yhteisön eri tehtävätasoilla.
Johtaminen näyttäisikin jakautuvan yhä selvemmin kahteen ääripäähän. Osa johtajista uskoo edelleen 70-luvun oppeihin, joissa fokus on kontrolloinnissa ja johtajan omassa vallassa. Toinen kasvava joukko ajattelee johtamista palvelutehtävänä, jossa fokus on avoimuudessa, henkilöstön hyvinvoinnissa ja onnistumisessa, sekä asiakkaiden palvelussa.
Uskon, että muuttuva arvo- ja viestintäilmasto on jälkimmäisen puolella. Autoritäärisesti johdetut organisaatiot on tuomittu jatkuviin maine- ja luottamusongelmiin ja yhä kasvavaan työvoimapulaan. Koska arvot tulevat kriisien myötä näkyviin, ne vaikuttavat sidosryhmien valintoihin. Maine heijastuu arvoketjuissa ja sitä myöten myös yhteisöjen sidosryhmät tekevät päätöksiä sen suhteen, minkä tahojen kanssa ne ja he haluavat toimia.
Kannustankin arvioimaan yhteisön johtamiskäytänteitä rakentavan kriittisesti niin arvojen, vastuullisuuden kuin johtajavalintojen näkökulmista. Ennustan, että eri yhteisöjen ylin johto joutuu ottamaan jatkossa yhä julkisemmin kantaa arvopäätöksiin ja vastuullisuusvalintoihin. Niissä piilee myös uusia mahdollisuuksia luottamuksen rakentamiseen ja arvon tuottamiseen.
Koska harva onnistuu johtamisessa yksin, rohkaisen seurakuntatyössä olevia osallistamaan ja osallistumaan yhteisön johtajuuden, arvojen ja viestinnän kehittämiseen. Kun niihin teemoihin liittyen löydetään yhteisiä tulkintoja, luodaan selkänojaa olla rohkeita ja vastuullisia vaikeissakin tilanteissa. Yhteisön tuki on keskeinen voimavara, joka kirkastaa näkymää tuleviin valintoihin.
Käsittelemme edellä pohtimiani teemoja ensi vuoden helmikuussa brunssilla. Olet tervetullut osallistumaan, jakamaan havaintoja ja toivottavasti löytämään oivalluksia työsi tueksi.
Dialogisin terveisin
Jukka Saksi
KTT, arvo- ja viestintävalmentaja