Rakkaus, lahja ja uhri | Tampereen hiippakunta

Rakkaus, lahja ja uhri


Puhe Yhteinen pappisvirka –seminaarin messussa Aleksanterin kirkossa 20.2.2018

 

Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. (Ef. 4:32-5:2)

 

Näillä Paavalin Efesolaiskirjeen sanoilla piispa Paavo Kortekangas avasi puheensa pappisvihkimyksessä Tampereen Tuomiokirkossa 6.3.1988. Tuossa jumalanpalveluksessa oli enemmän virkaan vihittäviä koolla kuin koskaan aiemmin tai koskaan sen jälkeen on hiippakunnassamme ollut, peräti 25 vihittävää sekä lisäksi kaksi Ruotsissa vihittyä, jotka saivat samassa messussa meillä pappisoikeudet. Kuinka monta tässä historiallisessa vihkimyksessä pappisvirkansa saanutta on tänään läsnä?

Sitä juhlaa oli pitkään odotettu. Monet jo vuosikymmeniä lehtorin virassa palvelleet olivat tähän päivään toivorikkaasti tähyilleet. Nyt oli tullut näkyvällä tavalla totta siitä vakaumuksesta, että Jumala ei katso henkilöön. Kristus kutsui apostolinsa, mutta kirkolleen Hän antoi Pyhän Hengen johtamaan sitä. Sen jälkeen kirkko on Pyhää Henkeä rukoillen kutsunut ja virkaan vihkinyt uusia sanan palvelijoita. Meidän aikamme sai nähdä, että tämä virka yhdistää miehiä ja naisia, ei erota heitä.

Ehkä tämä on se syy, miksi edeltäjäni valitsi puhua juuri tuosta Efesolaiskirjeen kohdasta. Ehkä hän halusi tähdentää keskinäistä yhteyttä. Yhteisessä virassa ei toinen ole toista ylempänä, vaikka inhimillisessä hierarkiassa papeissakin on johtajia ja johdettavia. Mutta jokaisella on kuitenkin pohjimmiltaan sama asema ja auktoriteetti, nimittäin Kristuksen auktoriteetti, valta, eksousia, jonka Isä oli antanut Pojalle. Sen Poika antaa niille, jotka hänen sanaansa julistavat.

Viranhaltijan tehtävänä on julistaa Kristusta; onhan hänet Kristus itse kutsunut, varustanut sekä lähettänyt. Luterilaisen tunnustuksen mukaan pappi ei edusta itseään vaan Kristusta; hän ei puhu omalla suullaan omaa mieltänsä, vaan hän toimii Kristuksen suuna. ”Joka kuulee teitä, se kuulee minua”, lupasi Jeesus omillensa. Se evankeliumi, joka papin Kristuksen nimeen lausumana lupaa syntien anteeksiantamuksen, on itsensä Jumalan antama syntien anteeksiantamus.

Paavalin Efesolaiskirjeessään antamassa kehotuksessa onkin aivan tietty rakenne. Kristus on rakkaudessaan meitä kohtaan antanut itsensä lahjaksi ja uhriksi. Hän on sovittanut kaikkien synnit. Rakkaus, lahja ja uhri kuuluvat yhteen Kristuksen persoonassa. Niin myös kaikki, jotka on Kristuksen yhteyteen otettu, on kutsuttu keskinäiseen rakkauteen ja itsensä lahjaksi sekä uhriksi antamiseen. Nämä kolme yhdistyvät Kristuksen tähden myös teissä, jotka on virkaan vihitty.

Se, joka lähtee virkaan vihkimisen tielle, uhraa elämässään jotain. Te olette lupauksenne antaessanne luopuneet osasta vapauksianne. Olette sitoutuneet kirkon yhteiseen uskoon, olette lupautuneet julistamaan puhdasta evankeliumia ja olette lupautuneet kilvoittelemaan elämässänne.

Mutta näissä kaikissa te olette myös saaneet jotain: olette saaneet Kristuksen lahjan, hän on alkanut elää teissä, kuljettaa teitä, johdattaa, vahvistaa ja toimia teidän kauttanne. Niin on tuo Kristuksen lahja tehnyt teistäkin lahjan lukemattomille: te olette saaneet olla Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen asialla, hänen työnsä välikappaleina.

Tämä messu alkoi myös samalla virrellä kuin tuo historiallinen pappisvihkimys 30 vuotta sitten: Ken tahtoo käydä Herran askelissa, käy tietä vehnänsiemenen. Paastonaika opettaa, että Kristuksen tie on maahan putoavan ja kuolevan siemenen tie. Mutta se tie on myös kasvun odottamisen ja uuden elämän tie. Se on toivon ja ylösnousemuksen tie. Se on tie, joka antaa ilon ja tyydytyksen merkityksellisestä työstä.

Kirkko tekee maailmassa mitä tärkeintä työtä. Seurakunta tekee sitä, mitä mikään inhimillinen seura tai kunta ei tee: se julistaa evankeliumia Kristuksesta. Se tuo toivoa uudesta elämästä. Se osoittaa sanoin ja teoin, mitä merkitsee Jumalan rakkaus. Viettämällä jumalanpalvelusta, saarnaamalla sanaa, rukoilemalla, ylistämällä, tunnustamalla ja sakramentteja jakamalla kirkko elää Kristuksen ruumiina maailmassa. Sillä on lähetystehtävä, jossa se toteuttaa Jumalan suunnitelmaa.

Tehtävä ei ole helppo. Se on Kristuksen edustamista. Se on Kristuksen ikeen kantamista. Mutta kuten papiksi vihkimisessä stolaa asetettaessa lausutaan: ”Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Ken tahtoo käydä Herran askelissa voi olla myös kysymys: Ken tahtoo? Se ei ole ainoastaan relatiivilause vaan kysyvä ja kutsuva päälause. Ken tahtoo? Siihen voi jälleen vastata yhtymällä uskontunnustukseen.



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta

WordPressin tietokantavirhe: [Table './tamperee_hiippa/wp_wfHits' is marked as crashed and should be repaired]
SHOW FULL COLUMNS FROM `wp_wfHits`