Riittämättömyyden paini | Tampereen hiippakunta

Riittämättömyyden paini


Saarna kirkkoherra Jaakko Knuutilan virkaanasettamisessa Someron kirkossa 25.2.2018

 

Evankeliumi Luuk. 7: 36-50

 

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.

Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.

”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

 

Eikö olisikin käytännöllistä, jos ihmisellä olisi silmät niskassakin? Silloin näkisi taakseen ja osaisi paremmin ottaa huomioon, mitä ympärillä tapahtuu. Ehkä se olisi turvallisempaakin, ainakin jos osaisi keskittyä useaan asiaan yhtä aikaa.

Mutta luulenpa, että moni on kokenut silmät niskassaan hieman toisessa merkityksessä. Nimittäin tuntenut katseet ympärillään, tuntenut tulevansa arviointien kohteeksi; tuntenut tulevansa mitatuksi ja alamittaiseksi todetuksi: ei kunnollinen, ei riittävä, ei hyvä.

Sellaisia tilanteita on, missä toisten silmät vahtivat ja tekevät hiljaisia tuomitsevia päätelmiä. Sellainen on päivän evankeliumissa. Oikeastaan siinä on kaksikin tällaista ylenkatseen täyttämää arviointia. Jeesuksen kotiinsa kutsunut fariseus Simon oli oppinut ja omanarvontuntoinen mies. Häntä kiinnosti saada kanssaan aterialle kiertelevä opettaja, joka oli jo saavuttanut kuuluisuutta. Nyt olisi mahdollisuus käydä henkevää ja syvällistä keskustelua Jumalan tahdosta. Olisiko Jeesus maineensa veroinen pyhä mies? Mutta miten sellaisesta voisi saada selvää, ja mistä sellaisen ominaisuuden tunnistaisi?

Äkkiä taloon astuu kutsumaton vieras, toinenkin kyläläinen, joka on kiinnostunut Jeesuksesta. Hän on kuullut Jeesuksen opettavan Jumalan olevan rakastava. Jumala, vaikka onkin pyhä ja vaatii ihmiseltäkin pyhyyttä, on myös rakastava kuin hyvä Isä. Jumala on hyvä ja armahtava. Hän säälii ihmisten heikkouksia, hän antaa syntejä anteeksi. Hän vapauttaa ihmisen tuomion alta ja lahjoittaa hänelle toivon ja tulevaisuuden. Hän nostaa jaloilleen ne, joita muut painavat ja palauttaa arvostuksen niille, joilta se on riistetty.

Tämä nainen ei täytä kodin isännän arvioivan katseen mittaa. Onhan hänelle jo syntynyt maine kaupungissa. Häntä käytetään hyväksi, hänen tiedetään antavan itsensä toisten nautinnon lähteeksi. Ehkä se on peräti hänen elinkeinonsa. Mutta itse hän ei ole siitä ylpeä; hän päinvastoin etsii siitä vapautusta. Hän etsii armahdusta ja uutta elämää. Hän etsii syntien anteeksiantamusta ja uutta voimaa suunnata elämänsä Jumalan tahdon mukaisesti.

Talon isäntä ei sano mitään, mutta hänen katseensa kertoo paljon. Sisään astunut ja Jeesuksen jalkoja suudellut nainen ei kuitenkaan välitä silmistä niskassaan. Hän on jo tarpeeksi saanut kokea ihmisten halveksuntaa. Häntä ovat pyhinä itseään pitäneet jo aivan tarpeeksi tuominneet.

Mutta Simonin silmät tutkivat myös Jeesusta. Jos Jeesus antaa tuollaisen sisään astuneen syntisen koskettaa itseään, vaikkapa edes palvelijan elein pestä ja voidella jalkojaan, ei hän voi olla oikeasti Jumalan mies. Ei ole pyhän miehen mukaista tuollainen piittaamattomuus. Tuskin siis Jeesuskaan täyttää hurskaan isännän asettamaa mittaa. Simon onnistuu olemaan kaikkien yläpuolella, niin syntisen maineeseen alennetun naisen kuin jumalisen miehen maineeseen kohonneen Jeesuksen.

Tällaisia ovat toisten silmät niskassa. Mutta voivat nuo tarkkailevat silmät olla myös oman pään sisäpuolella. Oma sisäinen mittaaja ja tarkastaja kernaasti kertoo, milloin jäädään riittävästä vajaaksi. Ja niinhän käy usein. Aina tuntuu riittämättömältä, vaikka miten paljon tekisi. Aina olisi voinut onnistua paremmin, vaikka miten hyvin olisi tehtävänsä hoitanut.

Ihmisellä on taipumus tuomita itsensä, vaikka ei sellaiseen olisi aihetta. Jonkinlainen sisäinen kritiikko on aina kertomassa, että ”ei tuo vielä riitä”. Mutta on toki aikoja, jolloin itsensä tuomitsemiseen on myös aihetta. Omatunto muistuttaa väärien tekojen tekemisestä ja oikeiden tekojen tekemättä jättämisestä. Se ajaa etsimään lohdutusta ja rohkaisua; vaikkapa sen tyyppistä, että ”ei tuo mitä olen tehnyt ja mikä minua harmittaa, tosiasiassa ollut mitään sen huonompaa kuin muiden tekemä”. Mutta ei tällainen itsensä terapointi useinkaan auta. Ei ainakaan silloin, kun sisäinen lahjomaton tuomari muistuttaa, että olen toiminut väärin.

Tänään luetussa Vanhan testamentin kertomuksessa Jaakob painii Jumalan kanssa. Jaakob oli menossa kohtaamaan kaksosveljeään Esauta, jolta oli petoksella keplotellut aikoinaan isänsä siunauksen. Nyt oltiin jo lähes veljesten tapaamisen ja tilinteon hetkessä. Sananviejät olivat kertoneet, että Esau on tulossa vastaan neljänsadan miehen kanssa. Jaakob lähettää hänelle edellään lahjoja, yrittäen siten palauttaa sen siunauksen, jonka oli kaapannut, näin saadakseen veljensä ottamaan hänet armollisesti vastaan. Viimeisenä yönä Jaakob nukkuu huonosti. Hänen yönsä kuluu painimisessa. Mutta kenen tai minkä kanssa hän painii?

Raamatunselittäjät ovat esittäneet monia selityksiä tämän klassisen kertomuksen pohjalta, niin myös romaanikirjailijat kuin muut taiteen tuottajat. Näyttää ainakin siltä, että Jaakob painiessaan Jumalan kanssa painii oman syyllisyytensä kanssa. Eihän hän voi Jumalaa voittaa, mutta sinnikkyydessään hän kuitenkin saa Jumalalta siunauksen. Mutta mihin hän vielä siunausta tarvitsee, hänhän on jo kertaalleen siunauksen itselleen veljeltään ottanut, ja lisäksi hän oli saanut Jumalalta lupauksen tulla suuren kansan kantaisäksi (1.Moos. 28:14, 32:12)?

Brittiläisen kansainyhteisön juutalaisten päärabbi Jonathan Sacks selittää tätä kertomusta siten, että Jaakob painii oman veljeskateutensa kanssa. Hän on aina tahtonut olla Esau, hän oli syntynytkin pitäen kiinni veljensä kantapäästä (1.Moos. 25:26). Nyt hänen olisi päästettävä irti ja tultava lopulta omaksi itsekseen. Jaakobin oli ymmärrettävä, että tullakseen kokonaiseksi hän ei tarvitse toisen ihmisen siunausta. Jaakobin painikumppani antaa hänelle siunaukseksi uuden nimen: Israel, Jumalan kanssa taistellut mies. Nyt Jaakob ei enää kiinnitä elämäänsä ihmisiin tullakseen joksikin toiseksi, jota kadehtia, vaan hän kiinnittää elämänsä yksin Jumalaan. Hän on taistellut itsensä kanssa Jumalan edessä, ja nähdessään Jumalan kasvot hän on nähnyt myös itsensä, tullut kokonaan armahdetuksi ja hyväksytyksi ja siten saanut levon myös itsensä kanssa (Sacks: Not in God’s Name).

Palaan takaisin fariseus Simonin kotiin. Jeesus tunsi Simonin arvioivan katseen, niin naista halveksivan kuin häntä itseään mittailevan. Jeesus vastasi kertomuksella, joka pakotti kysymään, eikö isäntä tunne itse tarvitsevansa armoa. Eikö hän ole kokenut anteeksiantamusta omista synneistään, vai miksi hän ei osoita rakkautta yhtä välittömästi kuin syntiseksi leimattu nainen? Se rakastaa paljon, joka saa paljon anteeksi. Mutta kummalla loppujen lopuksi on isompi velka? Silläkö, joka on tehnyt syntiä ja tunnustaa syntinsä, vai sillä, joka ei omaa tilaansa tunnista vaan pitää muita itseään syntisempinä?

Jeesus antaa syntejä anteeksi. Sepä vasta on ihmettelyn aihe mille tahansa hurskaalle pöytäseurueelle! Sellainen valta kuuluu vain Jumalalle. Luvatessaan syntien anteeksiantamuksen Jeesus toimii jumalallisella auktoriteetilla. Mutta myöhemmin hän uskoo tämän vallan myös apostoleilleen. Hän antaa heillekin tehtäväksi julistaa syntien anteeksiantamusta ja takaa, että se, mitä nämä hänen nimessään päästävät tässä ajassa, on oleva päästetty taivaassa.

Tällaisen tehtävän ja oikeutuksen Jeesus antaa myös kirkossa papille, joka virkaan vihitään ja asetetaan. Tuo valta ei ole seurakunnan työyhteisössä määräilevää johtamista ylhäältä, vaan vierellä kulkevaa ja kuuntelevaa, ongelmissa tukevaa ja tehtävissä kannustavaa. Seurakuntalaisten kanssa se on evankeliumin julistamisen valtaa, Jumalan sanan valtaa. Se on Kristuksen julistamista, hänen nimessään syntien anteeksi antamista Jumalan kunniaksi ja keskinäisen rakkauden vahvistamiseksi sekä iankaikkisen toivon herättämiseksi.

Tänään meillä on käsillä kirkkoherran virkaan asettaminen. Sinulla, Jaakko, on täällä Somerolla suuri tehtävä ja suuri vastuu. Sinä saatat kokea, että sinuun kohdistetaan monia odotuksia ja toiveita. Ehkä koet myös arvioivia ja arvostelevia katseita ulkopuolelta, ja varmasti tulet kokemaan ainakin sisältäsi riittämättömyyden tunteita, niin kuin kaikki papit. Kirkkoherra kokee ristiriitoja siitä, miten on ongelmatilanteissa toiminut ja onko ylipäätään tehnyt kylliksi. Kirkkoherrakin painii; painii itsensä kanssa ja ehkä joskus muidenkin kanssa.

Millaiseksi muodostuu Somerolla Jaakon paini ja kenen kanssa? Sen tulee aika näyttämään, ja sen hän tulee itse selvittämään. Tänään kuitenkin hänen toinen kaimansa, apostoli Jaakob, kehottaa Uuden testamentin lukukappaleessa pitämään ”pelkkänä ilona monenlaisia koettelemuksia”, joihin hän voi joutua. Koetukset kasvattavat kestävyyttä, tiesi apostoli Jaakob, niin kuin varmasti myös kantaisä Jaakob. Sinnikäs paini tuottaa tulosta, uskollisuus omassa tehtävässä kantaa hedelmää. Myös oma minä vahvistuu, virkaidentiteetti selkeytyy ja papin persoona eheytyy. Apuna siinä on myös Jaakobin antama ohje: ”Jos joltakulta puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta”.

Kun kirkkoherra astuu virkaan, hänelle rukoillaan viisautta koko seurakunnan voimin. Tähän tehtävään käymme nyt yhdessä.



Evankelis-luterilainen kirkko
Sakasti kirkon työntekijöille
Kirkon koulutuskalenteri
Kirkko Facebookissa
Kirjaudu sisään
Hiippakunnan yhteystiedot
Hiippakunnan koulutuskalenteri
Lomakkeita, ohjeita ja materiaaleja
Ohjeet pappisvihkimyksen hakemisesta
Työnohjaus
Piispantarkastukset
Uusille työntekijöille
Tuomiokapitulin päätökset
Uutisia hiippakunnasta
Kehityskeskustelualusta
Avoimet työpaikat
Arkisto
Lähetä palautetta
Tampereen hiippakunta | Eteläpuisto 2c, 33200 Tampere | email: tampere.tuomiokapituli@evl.fi
Sivujen toteutus: Tampereen hiippakunta